Suomen päävalmentajalla syy päivän huonoon hiihtomenestykseen – ”Sillä ei voi tietenkään selittää kaikkea”

© Kuva: Getty Images
Serie A:ssa Bologna - Atalanta! Lue ennakko ja lunasta talletusbonus!

Anne Kyllönen, Emmi Lämsä ja Vilma Nissinen starttasivat suomalaisista Gognen sprinttiosakilpailuun Italiassa. Kolmikko sijoittui karsinnassa päivän 30 parhaimman hiihtäjän ulkopuolle, joten heidän taipaleensa päättyi aika-ajoon.

Päävalmentaja Matti Haavisto uskoo huomisen olevan parempi päivä suomalaisittain.

– Vähän alavireinen päivä. Varsinkin Annelta odotin parempaa. Hän itsekin odotti enemmän harjoituksen perusteella. Eilen tekeminen näytti ihan hyvältä, mutta Anne ei ollut päivän suksivalintaan tyytyväinen. Oli haastavaa löytää kuivahkoon pakkaslumeen sopivaa suksea. Erot muodostuivat radalla aika isoiksi. Ensin kaksi minuuttia kovaa työpätkää ylöspäin ja sitten laskettiin stadionin alapuolelle. Viimeiseen nousuun stadionnille taas sellainen parinkymmenen sekunnin rypistys. Kilpailupaikka on noin 1500 metrissä, se varmasti näkyy isoissa eroissa. Sillä ei voi tietenkään selittää kaikkea. Uskoisin, että huomenna on parempi päivä, kun vuorossa on hyvät suomalaismatkat. Iivo ja Kerttu lähtevät etunenässä taistelemaan hyvistä sijoituksista, Haavisto kertoi Hiihtoliiton tiedotteessa.

Kilpailun voitti Jessica Diggins. Saksan Sandra Ringwaldia jäi 0,11 sekuntia yhdysvaltalaiselle ja kolmas oli Ruotsin Johanna Hägström jääden 0,86 sekuntia voittajasta.

Serie A:ssa Bologna - Atalanta! Lue ennakko ja lunasta talletusbonus!