Kerttu Niskanen joutui pahaan haaveriin Quebecissä – päävalmentaja luetteli vammoja

© Kuva: Getty Images

Maastohiihdon maailmancupin päätösviikonloppu Kanadan Québecissa jatkui 10 ja 15 kilometrin perinteisen yhteislähtökilpailuilla. Päivän parhaina suomalaisina nähtiin viidenneksi sijoittunut Krista Pärmäkoski ja kymmenenneksi taistellut Ristomatti Hakola.

Naisten kilpailun kolmen kärki irtosi aikaisessa vaiheessa muusta porukasta ja Pärmäkoski kävi lopulta taistelua neljännestä sijasta Ruotsin Ebba Anderssonia vastaan. Eroa kaksikon välille jäi vain 1,4 sekuntia. Pärmäkoski jäi kisan voittaneesta Stina Nilssonista 26,8 sekuntia.

– Ihan hyvä kisa tänään. Toki alussa oli vähän tapahtumia ja kolmosrivistä kun lähti, niin piti lähteä liikkeelle tosi kovaa. Laskuihin lähdöt oli vähän arkoja tänään.

Québecin rata oli hyvin liukas ja kilpailussa nähtiinkin useita kaatumisia, joilta Pärmäkoski onnekseen välttyi.

– Tosi kovavauhtinen kisa. Olisi ehkä ollut järkevämpää hiihtää väliaikalähtönä, radat olivat niin jäiset. Latumiehet eivät varmaankaan osanneet ennakoida, että menee yöpakkaselle, kun piti pysyä plussan puolella.

Pärmäkoski on taistellut maailmancupin kokonaistuloksissa kolmannesta sijasta Therese Johaugin kanssa. Pärmäkoski on lauantain kilpailun jälkeen 58 pistettä edellä norjalaista.

– Huomenna taistellaan mahdollisimman hyvästä sijasta. Vähän näyttää, että Johaug olisi karkaamassa, enkä ehkä  pysty pitämään maailmancupin kolmoissijaa. Kaikkeni laitan ladulle, että tulisi hyvä kisa. Lähdetään taistelemaan, totesi Pärmäkoski.

Anne Kyllönen hiihti maaliin sijalle 30, muut suomalaisnaiset jäivät pistesijojen ulkopuolelle. Laura Mononen oli 32:s ja Kerttu Niskanen 39:s. Niskanen kaatui liukkaalla radalla ensimmäisessä laskussa ja satutti tilanteessa itseään lievästi.

– Hiihtäjiä tuli siinä selkään, sauva meni poikki ja verinaarmuja selkään. Aika paha kramppi oli maaliin tulon jälkeen selässä. Lääkäri on sitä hoitanut. Toivotaan, että saadaan Kerttu huomenna viivalle, kommentoi päävalmentaja Matti Haavisto.

Ristomatti Hakola täydensi päivän suomalaispanosta hiihtämällä kymmenen parhaan urheilijan joukkoon. Hakola on yltänyt tällä kaudella kahdesti normaalimatkalla TOP10:een.

– Ei ole normaalimatkalla näitä montaa vielä tullut. Taso on noussut, alkaa hiihtäminen maistua. Kovaa hiihdettiin kokoajan, sai olla kaikki pelissä koko ajan. Pari päänahkaakin sain vielä lopussa. Taktiikkana oli pysyä mahdollisimman ylhäällä porukassa, ettei joudu jojo-liikkeeseen. Onnistui ihan hyvin, veisteli Hakola.

Muista suomalaisista Matti Heikkinen oli 37:s, Lauri Vuorinen 42:s ja Joni Mäki 51:s.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote