Valkeakoskella Korkeakankaan frisbeegolfradalla pelattiin viikonloppuna 18.-19.5. parifrisbeegolfin SM-kilpailut. Mestaruudet ratkottiin yhteensä neljässä eri luokassa: avoimessa (MPO), naisten avoimessa (FPO) sekä juniori- (MJ18) ja masteriluokissa (MP40). Yhteensä kilpailuihin otti osaa 72 paria.

Naisten avoimessa luokassa, junioreissa ja mastereissa pelattiin aamulla kilpailun toinen pelikierros sekä iltapäivällä kolmas, finaalikierros. Avoimessa luokassa pelattiin lauantaina kaksi kierrosta, ja päätöspäivänä sunnuntaina kolmas ja samalla viimeinen kierros.

Vikström ja Anttila jälleen Suomen mestaruuteen — tällä kertaa avoimessa luokassa

Jyväskylän Liitokiekkoilijoita edustava Oskari Vikström ja siilinjärveläisseura Vuorelan Veikkoja edustava Niklas Anttila voittivat viime vuonna Ähtärissä parifrisbeegolfin SM-kultaa junioriluokassa. Tänä vuonna kaksikko kilpaili avoimessa luokassa, ja nappasi jännittävän ja tasaisen kilvan päätteeksi mestaruuden yhteistuloksella 153 heittoa (-27). Tuomas Autio (Ähtärin Urheilijat) & Antti Kotilainen (Kivijärven Kivekkäät jäivät mestaruudesta lopulta kahden heiton päähän, ja kirkastivat viime vuoden pronssinsa SM-hopeaan.

Päivän parhaasta kierrostuloksesta 50 heittoa (-10) vastasivat Luukas Rokkanen (Pirkanmaan Frisbeegolf) & Saku Poikonen (Riihimäen Frisbeegolf). Hieno sunnuntaivire nosti kaksikon lopulta SM-pronssille, vain yhden heiton marginaalilla Jesse Niemiseen (Vuorelan Veikot) & Mikael Räsäseen (Deep in the Forest, Kuopio).

Salonen ja Blomroos pitivät ykkössijansa

Naisten avoimessa luokassa mestaruuden nappasi avauskierrokselta asti kilpailua johtanut pari Eveliina Salonen (Nummelan frisbeeseura) & Henna Blomroos (Rauman Frisbee). SM-kultamitali kirjattiin kaksikon nimiin lopulta yhteistuloksella 174 heittoa (-6).

Kahdesta muusta palkintokorokesijasta käytiin tiukka mittelö. Luokassa mestaruuttaan puolustaneet Jenni Eskelinen (Oulun frisbeeseura) & Maija Laitinen (Rovaniemen Rolffarit) sekä viime vuonna SM-pronssille sijoittuneet Anna-Sofia Haipus (Ähtärin Urheilijat) & Sini Lindholm (Lahden Frisbee Club) nostivat aamulla asemiaan ja jakoivat kilpailun hopeasijaa ennen päätöskierrosta. Viimeisellä kierroksella SM-hopean lunastivat lopulta Eskelinen ja Laitinen, joiden finaalikierrokselle kirjattiin myös yksi hole-in-one. Haipus ja Lindholm sijoittuivat SM-pronssisijalle.

Ikäluokissa mestaruudet Jyväskylään ja Hämeenlinnaan

Junioreissa Suomen mestareiksi kruunattiin Jyväskylän Liitokiekkoilijoiden pari Matias Puikkonen & Lauri Lehtinen tuloksella 171 heittoa (-9). Casper Ahonen (Padasjoen Frisbeegolf) & Jooa Saari (Puskaputtaajat, Laukaa) nappasivat erittäin tasaisen kilpailun päätteeksi SM-hopeaa ja Samu Kesonen (Joen Liitokiekko, Joensuu) & Veeti Järvinen (Vuorelan Veikot) SM-pronssia.

Myös mastereissa nähtiin tiukka mittelö SM-pokaaleista. Pisimmän korren veti lopulta Hämeenlinnan Discaajien pari Jukka Autio & Marko Hämäläinen tuloksella 175 heittoa (-5) kahden heiton erolla SM-hopealle sijoittuneisiin Jani Lindströmiin (Frisbeekotkat, Kotka) & Kalle Lehtoon (Frisbeegolfseura Kouvolan Lentävät Lautaset). Pronssille sijoittuivat Mika Koljonen (Riihimäen Frisbeegolf) & Pasi Karhu (Valkeakoski Disc Golf).

Lähde: Frisbeegolfliitto