Suomalaiset seitsenottelijat ovat huippukunnossa – 16-vuotias teki uuden ikäkausiennätyksen tahmeasta alusta huolimatta

Moniottelijoiden kauden avauksen kuumin nimi Ratinan stadionilla oli Maria Huntington, 22. Ja kuumat nimet olivat Ratinan helteessä myös muut tamperelaiset Miia Sillman, 24 ja Saga Vanninen, 16.
Maria Huntingtonin ensimmäisen päivän pisteet olivat 3677. Houkutus oli viedä ottelu loppuun jo pelkästään senkin takia, että rutiinituloksinkin 6000 pisteen raja olisi rikkoutunut esimerkiksi hyppäämällä pituutta 610, heittämällä keihästä 43 metriä ja juoksemalla 800 metriä 2.25:een.
Huntingtonin valmentajana on ollut jo kahdeksan vuotta poppamies Matti Liimatainen, Pylkönmäellä nuoruutensa viettänyt kuusikymppinen.
– Marian oikeastaan kaikkiin neljään lajiin olin tyytyväinen. Tietysti satasen aitojen aika 13,28 on sitä mitä se pitääkin olla, korkeus ja kuula ihan mukavat, mutta 200 metriä olisi saanut mennä alle 25 sekunnin, Liimatainen myhäili Ratinan katsomolipan alla.
– Olemme tietoisesti panostaneet nopeuden kehittämiseen. Näin nopeuskestävyysharjoittelun aika tulee myöhemmin. Mariahan sakkasi pahasti kakkosella, mutta asia korjaantuu viimeistään Gävlessä 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa.
Vaikka Matti Liimatainen on kokenut valmentaja, hän on siitä poikkeuksellinen, että oppimisprosessin hana on aina raollaan. – Marian keihästekniikka on mennyt monta porrasta ylöspäin Matti Närhin neuvojen myötä. Jaakko Erkinheimoltakin olen saanut monta pientä niksiä ja monilta muilta.
Sillman sulaa myöhemmin
Miia Sillmanin Sulo-koira on vikkeläliikkeinen ja se vikkelyys on tarttunut. Kun 200 metrin ennätyksestä putosi 0,35 sekuntia ja pika-aidoissa aika painui ensi kerran alle 14 sekuntia, niin 6000 pisteen ylittäjiä saattaa olla tänä vuonna ainakin kaksi.
– Vähän oli tahmeaa, kun odotukset ovat hyvän talvikauden jälkeen vielä aika korkealla. No, seuraavassa kisassa tilanne muuttuu paremmaksi, teiskolainen Sillman uskoo väkevästi.
Sillmanin valmentaja Mika Vakkuri luottaa suojattiinsa: – Odotan Uppsalan maaottelua mielenkiinnolla, Vakkuri tuumi.
Saga Vanninen kokosi 16-vuotiaiden seitsenottelussa ikäkausiennätyksen pistein 5534. Siitä huolimatta, että hänen lähtönsä aitajuoksussa oli kaikkea muuta kuin onnistunut ja kuulantyönnön kaksi yliastuttua olivat pari metriä pidemmät kuin paikalta työnnetty kolmas pukkaus.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”