Ranskan ympäriajon lauantain etapista kehkeytyi loistava kilpailu. Belgialainen Thomas de Gendt pystyi pitämään irto-otossa pintansa ja voitti St. Etienneen päättyneen etapin. Voitto tuli yritteliään ja sisukkaan ajon jälkeen niukasti, sillä uhkaajat jäivät vain kuuden sekunnin päähän.

Kokonaiskilpailun kannalta etappi oli merkittävä. Giulio Ciccone menetti keltaisen paitansa, sillä loppuhetkillä ranskalaisduo Julian Alaphilippe ja Thibout Pinot irtosivat pääjoukosta ja ajoivat toisaalta De Gendtia kiinni, mutta ennen muuta kokonaiskilpailun uhkaajia karkuun.

Ensimmäinen tavoite ei onnistunut, mutta toisen tuloksena oli 20 sekunnin kaula esimerkiksi hallitsevaan mestariin, Geraint Thomasiin. Thomasin kisassa oli mukana ylimääräistä sydämentykytystä, sillä hän joutui kolariin 15 kilometriä ennen maaliviivaa yhdessä joukkuekavereittensa kanssa.

Alaphilippe nousi kokonaiskisan kärkeen ja Ciccone putosi kakkoseksi 23 sekuntia kärjen takana. Kilpailun suuriin ennakkosuosikeihin kuuluva Pinot nousi kolmanneksi. George Bennett on neljäntenä, Thomas viidentenä ja saman joukkueen Egan Bernal kuudentena. Thomas on jäänyt kärjestä minuutin ja 12 sekuntia. Pinot´n etumatka Thomasiin on nyt 19 sekuntia.