Aaron Kangas teki vesisateen kiusaamassa 22-vuotiaiden EM-kisojen moukarinheiton karsinnassa varmaa työtä Hän heitti 68,54, 69,08 ja kolmannellaan 70,87. Se ylitti karsintarajan 37 sentillä ja toi karsinnassa kolmannen sijan.

– Sade tuo varovaisuutta tekemiseen, vaikkei se moukarinheitossa niin paljon vaikuta. Aluksi heittäminen oli liiankin rentoa. Viimeisellä tein sitten sellaisen hyvän perusheiton, Kangas sanoi.

Isänsä Jarmo Kankaan valmentama heittäjä on löytänyt tälle kaudelle hyvän, varman vireen. Ennätys on nyt Kaustisen moukarikarnevaaleilla heitetty 73,94. Taustalla on ongelmaton harjoituskausi, jonka aikana voimat, tekniikka ja heittovarmuus ovat menneet eteenpäin.

Jarmo Pöyry on ollut mukana tekniikkavalmentajana. Hänen kanssaan on paljon käyty heittämässä, Kangas sanoo.

Perjantain finaalista Kangas odottaa kovatasoista, mutta lähtee sinne luottavaisena.

– Mukana on 5-6 tosi kovaa heittäjää. Pitkälle pitää heittää. Veikkaan, että mitaleille vaaditaan 72-74 metriä ja siihen suuntaan on omakin tavoite, Kangas sanoo,

– Karsinta on näissä kisoissa se vaikein paikka. Finaaliin voi mennä luottavaisella mielellä. Siellä pannaan heittoon enemmän panosta, eli alkupyöritykseen hieman enemmän vauhtia, josta syntyy se parempi imu ja kierto.

Karsinnan kärkipari oli Unkarin Bence Halasz ja Espanjan Alberto Gonzalez tuloksin 73,49 ja 73,29.

Lähde: Urheiluliiton tiedote