Päivät muistiin! Tässä miesten Superpesiksen puolivälierien otteluohjelma

© Kuva: Juha Tamminen
Viikko käyntiin MLS-pelillä! Lunasta riskitön veto tai talletusbonus!

Kahdeksan joukkuetta on jäljellä kamppailemassa miesten pesäpallon kauden 2019 Suomen mestaruudesta. Puolivälierissä kohtaavat otteluparit Vimpeli-Kitee, Sotkamo-Raahe, Kouvola-Seinäjoki ja Joensuu-Hyvinkää. Välieräpaikkaan tarvitaan kolme voittoa ja ensimmäiset niistä ovat otettavissa perjantaina.

Runkosarjassa pudotuspelijoukkueet jakautuivat kahteen kastiin. Sarjanelosen Joensuun Mailan ja viidenneksi sijoittuneen Hyvinkään Tahkon väliin muodostui 16 pisteen ero. Sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, kun pudotuspeleihin lähdetään samalta viivalta ja ainoastaan tulevat otteluvoitot ratkaisevat.

Runkosarja on kuitenkin varsin hyvin ennustanut menestystä pudotuspeleissä. Kolmen kärkeen yltänyt joukkue on vain kahdeksan kertaa pudonnut jatkosta puolivälierävaiheessa, kolmesti kyseessä on ollut runkosarjan voittaja. Toisin päin ajatellen alle kerran kolmesta on edes sijalta viisi pystytty nousemaan välieriin.

Huikeimmin puolivälieräsarjoissa ovat esiintyneet Joensuun Maila ja Sotkamon Jymy. Joensuu on ollut mukana vain seitsemän kertaa, mutta jatkanut aina välieriin. Sotkamo putosi jatkosta Hyvinkään Tahkolle puolivälierissä 1989 ja runkosarjan voittajana Pattijoen Urheilijoita vastaan 1999, mutta tätä lukuun ottamatta seuran värit on nähty aina mitaliotteluissa edellisen 29 kauden aikana.

Syyskuussa 2012 perustettu Seinäjoen JymyJussit on pelannut neljä kertaa puolivälierissä, mutta välieriin tie ei ole auennut. Tällä kertaa joukkue saa mahdollisuuden uuden puolivälierävastustajansa Kouvolan Pallonlyöjien kustannuksella.

Miesten Superpesiksen puolivälierät (3 voittoa)

Pe 16.8.
Vimpelin Veto – Kiteen Pallo -90 17.30 Ruutu+
Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat, Raahe 17.30
Kouvolan Pallonlyöjät – Seinäjoen JymyJussit 17.30
Joensuun Maila – Hyvinkään Tahko 17.30

Su 18.8.
Kiteen Pallo -90 – Vimpelin Veto 17.00
Pattijoen Urheilijat, Raahe – Sotkamon Jymy 17.00
Seinäjoen JymyJussit – Kouvolan Pallonlyöjät 17.00
Hyvinkään Tahko – Joensuun Maila 16.00 Ruutu+

Ti 20.8.
Vimpelin Veto – Kiteen Pallo -90 17.30
Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat, Raahe 17.30
Kouvolan Pallonlyöjät – Seinäjoen JymyJussit 17.30
Joensuun Maila – Hyvinkään Tahko 17.30

To 22.8.
Kiteen Pallo -90 – Vimpelin Veto 17.30 Tarvittaessa
Pattijoen Urheilijat, Raahe – Sotkamon Jymy 17.30 Tarvittaessa
Seinäjoen JymyJussit – Kouvolan Pallonlyöjät 17.30 Tarvittaessa
Hyvinkään Tahko – Joensuun Maila 17.30 Tarvittaessa

La 24.8.
Vimpelin Veto – Kiteen Pallo -90 16.00 Tarvittaessa
Sotkamon Jymy – Pattijoen Urheilijat, Raahe 16.00 Tarvittaessa
Kouvolan Pallonlyöjät – Seinäjoen JymyJussit 17.00 Tarvittaessa
Joensuun Maila – Hyvinkään Tahko 16.00 Tarvittaessa

Miesten Superpesiksen putoamiskarsinnat (3 voittoa)

Pe 16.8.
Siilinjärven Pesis – Alajärven Ankkurit 17.30

Su 18.8.
Alajärven Ankkurit – Siilinjärven Pesis 15.00

Ti 20.8.
Siilinjärven Pesis – Alajärven Ankkurit 17.30

To 22.8.
Alajärven Ankkurit – Siilinjärven Pesis 17.30 Tarvittaessa

La 24.8.
Siilinjärven Pesis – Alajärven Ankkurit 16.00 Tarvittaessa

Lähde: Pesäpalloliiton tiedote

Viikko käyntiin MLS-pelillä! Lunasta riskitön veto tai talletusbonus!