Suomen Painiliitto on nimennyt joukkueen painin maailmanmestaruuskilpailuihin, jotka käydään kuukauden kuluttua Kazakstanin pääkaupungissa Nur-Sultanissa. Suomen joukkueeseen on nimetty yksi nais- ja kaksi miesvapaapainijaa sekä viisi kreikkalais-roomalaisen painin miespainijaa.

Joukkueessa mukana on luonnollisesti hallitseva maailmanmestari Petra Olli, joka hakee tällä kertaa menestystä sarjassa 62 kg. Ollin sarjassa, kuten kaikissa muissakin suomalaissarjoissa kuusi parasta painijaa lunastaa maalleen suoran maapaikan Tokion 2020 Olympialaisiin.

Vapaapainissa mukana ovat vuosi sitten seitsemänneksi MM-matolla sijoittunut Ville Heino sarjassa 86 kg sekä hänen nuorempi veljensä Jere Heino sarjassa 125 kg.

Kreikkalais-roomalaisessa painissa suurimmat odotukset kohdistuvat sarjaan 97 kg, jonka edustaja valitaan karsinnan jälkeen. Karsinta järjestetään kansainvälisen leirin yhteydessä Kuortaneella ja siinä ottelevat kevään EM-pronssimitalisti Elias Kuosmanen sekä juniorien MM-kultamitalisti Arvi Savolainen. Kokemusta joukkueessa edustaa jo kaksi kertaa olympiamatolla Suomea edustanut 36-vuotias Rami Hietaniemi ja nuoruuden voimaa vastikään Saksan GP -turnauksessa arvokkaan sarjavoiton napannut 21-vuotias Konsta Mäenpää.

Suomen joukkue painin MM-kisoihin 14. – 22.9.2019 Nur-Sultanissa, Kazakstanissa:

Naispaini

62 kg: Petra Olli, Lappajärven Veikot

Vapaapaini

86 kg: Ville Heino, Porin Paini-Miehet
125 kg: Jere Heino, Porin Paini-Miehet

Nais- ja vapaapainin valmentaja: Ahto Raska

Kreikkalais-roomalainen paini

60 kg: Lauri Mähönen, Lapin Veikot
77 kg: Niko Erkkola, Ilmajoen Kisailijat – varamies: Matias Lipasti, Ilmajoen Kisailijat
87 kg: Rami Hietaniemi, Nurmon Jymy – varamies: Toni Metsomäki, Ilmajoen Kisailijat
130 kg: Konsta Mäenpää, Ilmajoen Kisailijat – varamies: Tuomas Lahti, Ylä-Tikkurilan Kipinä

Sarjan 97 kg edustaja valitaan Kuortaneella kansainvälisellä leirillä painittavan karsinnan jälkeen. Ottelussa kohtaavat Elias Kuosmanen, Helsingin Haka ja Arvi Savolainen, Lahden Ahkera

Valmentajat: Marko Yli-Hannuksela ja Juha Lappalainen

Lääkäri: Mika Lehto
Hieroja: Hannu Kuronen
Joukkueenjohtaja: Marko Korpela

Tuomari: Stevo Petrovic

Lisätietoja: puheenjohtaja Tuomo Karila, 050-4624959

MM-kilpailut käynnistyvät kreikkalais-roomalaisella painilla ja suomalaisista ensimmäisenä matolle pääsevät sarjat 87 kg ja 97 kg, jotka alkavat sunnuntaina 15.9. Petra Ollin sarja 62 kg alkaa torstaina 18.9. Kaikissa sarjoissa mitaliottelut painitaan seuraavan päivän iltatilaisuudessa.

Lähde: Painiliitto