Camilla Richardsson oli neljäs Valko-Venäjän Minskissä Eurooppa-USA -ottelun 3000 metrin esteissä ajalla 9.44,38.

Kilpailun voitti Yhdysvaltain Mel Lawrence ajalla 9.33,24. Juoksun avauskilometrin mentiin yli 9.40:n loppuaikaa enteilevässä vauhdissa, mutta kun Yhdysvaltain Marisa Howard otti ohjat käsiinsä, vauhtia tuli reilusti lisää.

– Alku oli jotenkin niin hidas, että sitä oli jo epämukava juosta. Sitten kun amerikkalaisjuoksija lähti vetämään, hän meni todella kovaa. Vaikea juoksu, kun rytmi oli niin epätasainen, Richardsson tuumi.

Neljännellä sijalla Richardsson oli varmistamassa lajista Euroopalle pistevoittoa, kun Espanjan Irene Sanchez ja Unkarin Viktoria Gyürkes olivat toinen ja kolmas ajoin 9.38,47–9.42,68.

– Se oli minulta sellainen tämän kesän perusjuoksu. Olen ihan tyytyväinen, että pystyn juoksemaan tuohon 9.40:n tuntumaan tuollaisellakin juoksulla. Se vähän harmittaa, että olisin halunnut juosta kovaa, kun oli tuollainen juoksijajoukko, Richardsson harmitteli.

Richardsson palaa Minkistä jatkamaan MM-kisoihin valmistavaa harjoitusleiriä Liikuntakeskus Pajulahteen, jossa hän hyödyntää alppimajaa.

Lähde: Urheiluliitto