Ohhoh! – Yleisurheilun raamattu ennustaa Annimari Kortteelle huippusijoitusta Dohan MM-kisoissa

© Kuva: Getty Images

Jo vuonna 1948 perustettu yhdysvaltalainen Track & Field News -lehti on julkaissut arvionsa yleisurheilun MM-kisojen lajien loppusijoituksista.

Listalle on päässyt kolme suomalaista, joista korkeimmalle rankataan Annimari Korte. Hänelle veikataan yhdeksättä sijaa 100 metrin aidoissa.

Kymmenen parhaan joukkoon yltäviksi suomalaisiksi uumoillaan myös Ella Junnilaa ja Maria Huntingtonia, joille ennustetaan kymmenettä sijaa korkeushypyssä ja seitsenottelussa.

Arvioiden tekemiseen on osallistunut kansainvälinen työryhmä, jotka ovat tutkineet urheilijoiden nykykuntoa.