Tapio Suominen kertoo uutuuskirjassaan huippuhetkistään ja mielenterveysongelmien aiheuttamista sekoiluista.

Hän sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, jonka maaninen vaihe saa ihmisen tuntemaan itsensä voittamattomaksi. Mies nostaa kirjassa esille yhten erikoisen tapahtuman.

Suominen oli kotiutetty juuri Kanta-Hämeen keskussairaalasta, mutta tervehtynyt hän ei ollut. Suominen kirjautui porilaiseen hotellii, josta hän oli lisännyt sosiaaliseen mediaansa monen mielestä vastenmielisen videon. Urheiluselostaja esiintyi videolla nimittäin vähemmän edustavalla tavalla, ilman rihman kiertämää.

Miehen vauhdikkuus ja sekavuus ovat välittyneet somekanavien kautta muutenkin jokaisen kiinnostuneen silmiin.