Wilma Murto MM-finaalin karsintarajasta: ”Olisi voinut olla korkeampikin”

Naisten seiväshypyssä karsintaraja on Dohan MM-kisoissa 460. Karsinnan hyppykorkeudet ovat 420, 435, 450, 455 ja 460. Suomalaisista karsintakilpailussa mukana on Wilma Murto.
– Jos olisi pitänyt veikata, olisin veikannut, että karsinta menee juuri noin. Olin tähän varautunut, vaikka minun tämän kauden tuloksiini nähden nuo korotukset ovat aika kovia, Wilma Murto sanoo Urheiluliiton tiedotteessa.
– Naisten seiväshypyn taso on ollut tänä vuonna tosi kova. 470:n ylittäjiä on niin iso määrä, että karsintaraja olisi voinut olla korkeampikin. Uskon, että finaaliin vaaditaan 460.
Murto on kesän mittaan ylittänyt 445, mutta pääosin kesän tulokset ovat olleet 420-430. MM-kilpailuihin hän lähtee sikäli luottavaisena, että valmentaja Mikko Latvalan johdolla syyskesän ja syksyn harjoitukset ovat tuoneet toivottua tulosta.
– Valmistautumisjakso on ollut onnistunut. Porvoossa nuorten SM-kilpailuissa, joka oli minulle viimeinen kisa ennen tänne tuloa, tekemisessä oli hyviä merkkejä. Hyppäsin siellä 430 lyhyellä vauhdilla, Murto sanoo.
Murron mukaan harjoitukset ovat kertoneet, että fysiikka riittää hypätä korkealta, mutta tekniikka on laahannut perässä.
– Nyt on saatu treeneissä teknisiä juttuja kasaan. Lajin henki on kuitenkin se, että lyhyen vauhdin hypyt tai täysivauhtiset treenihypyt ovat eri juttu kuin kilpailutilanne. Jos nuo lyhyen vauhdin hypyt ja treenihypyt saa siirtymään kilpailuun, sitten ollaan aika hyvässä tilanteessa, Murto arvioi.
Karsintakilpailu alkaa perjantaina klo 17.30.
Lähde: Urheiluliiton tiedote
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”