Sara Kuiviston toive kolmesta juoksusta Dohan MM-kisoissa jäi 1500 metrin alkuerissä 0,66 sekunnin päähän. Sen verran jäi eroa välieräpaikkaan, vaikka Kuivisto juoksi ennätyksensä 4.08,85.

Viime vuonna juostu aiempi ennätys koheni Dohassa 0,11 sekuntia. Aika riitti kovavauhtisissa alkuerissä 25. sijaan.

– Oli vaikea juoksu. Tuntui ihan hirveältä. 800 metriin asti meni hyvin, mutta sen jälkeen rupesi olemaan vaikeaa. Oli väsynyt olo, mutta silti tuli ennätys, Kuivisto kertaili.

Kuiviston erässä mentiin selvästi kovempaa kuin kahdessa jälkimmäisessä erässä. Erän voitti matkan mestarisuosikki Hollannin Sifan Hassan ajalla 4.30,88. Hallitseva maailmanmestari Kenian Faith Kipeygon oli toinen ajalla 4.03,88.

Suoraan jatkopaikkaan, eli kuuden parhaan ryhmään erässä vaadittiin 4.04,42. Kuivisto oli erässä yhdestoista.

– Tavoitteena näissä kisoissa oli kolme juoksua, mutta tietysti ennätykseen täytyy olla tyytyväinen, Kuivisto tuumi.

Täysin tyytyväinen Kuivisto ei kuitenkaan ollut. 1500 metrin ennätys kertoi, että kunnon ajoitus on onnistunut, mutta päivän vire ei ollut paras mahdollinen.

– Uskon, että olen SE-kunnossa, mutta ihminen ei ole kone, Kuivisto tuumi.

Lähde: Urheiluliiton tiedote