Suomalaisgolfarin uran parasta kautta on vielä kierros jäljellä – ”Huomaa kyllä, että loma lähenee”

Mikko Korhosen kausi golfin Euroopan kiertueella on yhtä kierrosta vaille valmis. Korhonen jakaa tuloksella +2 kiertueen finaalikilpailussa sijaa 41. kolmen kierroksen jälkeen.
Lauantaina Korhonen pelasi kilpailun parhaan kierroksensa ja teki tuloksen 70 (-2). Kierros piti sisällään kaksi bogia ja neljä birdieä, yhtä monta kuin kahdella ensimmäisellä kilpailukierroksella yhteensä.
– Tänään oli jo vähän parempaa menoa. Yllättävän hyvin pysyi keskittyminen yllä läpi kierroksen, vaikka aamulla lämmittelyissä kyllä huomasi, että vähän jo alkaa väsy hiipiä, hän sanoi.
Kilpailu on Korhoselle kauden 23:s. Hän on karsiutunut jatkokierroksilta ainoastaan neljästi. Jatkoonpääsyjen määrässä mitattuna kausi on ollut uran paras.
– Huomaa kyllä, että loma lähenee, täytyy vähän tavallista enemmän tsempata päästäkseen hyvin pelin maailmaan. Koitetaan pusertaa vielä huomenna hyvä päivä, hän pohti.
Lopulliset kausiansiot ja sijoitus kiertueen pistelistalla ratkeavat huomenna, ja Korhosella on edelleen mahdollisuus pelata uransa paras kausi myös niiden valossa.
Viime kaudella Korhonen oli pistelistalla 46:s, tällä hetkellä hän on sijalla 48, ja ansaitsi lähes 900 000 euroa palkintorahaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”