Krista Pärmäkoski kovin suomalainen Davosissa – Verneri Suhonen säväytti

© Kuva: Getty Images

Aurinkoisessa Davosissa kilpailtiin tänään vapaan sprinteissä. Aamupäivän karsinnoista eriin tiensä selvittivät viisi suomalaista: Krista Pärmäkoski ja Katri Lylynperä naisista sekä Verneri Suhonen, Ristomatti Hakola ja Lauri Vuorinen miehistä.

Katri Lylynperä oli todella tyytyväinen erityisesti karsinnan hiihtoon.

– Karsinta oli urani tähän asti parasta hiihtoa, suksetkin toimivat hyvin. Erässä olin koko ajan vähän jojossa vaikka porukka oli hiihtänyt kanssani samaa vauhtia karsinassa. Ei ollut enää eväitä kovaan vauhtiin, loppukirin sain kuitenkin taiottua. Yhdeksästoista sija on ihan hyvä tähän kohtaan.

Suomalaisista päivän parasta vauhtia esittänyt Krista Pärmäkoski koki, ettei korkealla sijaitsevasta Davosista ollut hänelle ainakaan haittaa.

– Ihan ok kisa, vähän oli epävarmaa miten lähtee liikkeelle. Näköjään korkea sopii minulle kun ei alussa pääse liian kovaa niin jaksaa toisenkin kierroksen hiihtää. Sen myötä alkuerä oli taktisesti hyvä. Välierässä ei ollut enää paukkuja alussa että olisin päässyt paremmille asetelmille. Toisen kierroksen alussa mulla jalka suoristui sprinttereitä vastaan eikä ollut enää jakoja finaaliin. Huomenna on uusi päivä, jospa tämä välieräpaikka palvelisi sitä kisaa.

Kilpailun voitti Ruotsin vasta 20-vuotias Linn Svahn.

Verneri Suhonen oli suomalaismiehistä paras karsinnoissa. Karsintojen jälkeen seistemäntenä eriin lähtenyt Suhonen koki onnistuneensa.

– Hyvä päivä kaiken kaikkiaan. Karsinta oli todella hyvä. Väliajoista tuli nousujohteinen veto ja se toi kirkkaasti parhaimman tuloksen. Siitä sitten eriin, alusta keulaan ja pidin paikkani aika hyvin. Neljän miehen kanssa lähdettiin lopussa mäen päältä ja viimeinen kurvi tuli huonosti joten pikkasen jäin. Ehjä päivä, tästä on hyvä jatkaa.

Erien jälkeen parhaaksi suomalaiseksi noussut Ristomatti Hakola ei kokenut onnistuneensa kisassa.

– Ei ollut vahvinta suorittamista tänään. Aika-ajo oli aika tuhnu, ja erä jatkoi sitä samaa. Ei jäänyt nyt jälkipolville kerrottavaa, mutta mennään eteenpäin seuraaviin kisoihin ja katsotaan paraneeko.

Kolmantena jatkoon karsinnasta selvinnyt Lauri Vuorinen koki, että korkealle siirryttäessä oli vaikeuksia.

– Viikolla on ollut vähän vaikeaa kun tultiin korkeelle, mutta karsinnassa jo ihan ok. Erässä oli jo parempaa ja taisi olla urani toiseksi paras sijoitus vapaan sprintissä. Ei voi olla pettynyt, ensimmäisen erän valinta oli tietoinen riski.

Kilpailun voitti Norjan Johannes Høsflot Klæbo.

Lähde: Hiihtoliiton tiedote