Toinen sija mainiolla ajalla 7,99 Berliinin kansainvälisten hallikisojen 60 metrin aitojen finaalissa ei täysin täyttänyt Nooralotta Nezirin tavoitetta, vaikka finaalissa juoksu luisti mainiosti.

– Suomen ennätystä läksin juoksemaan. Tämä oli hyvä kokonaisuus, mutta havahduin siinä juoksun lopussa, että tarra oli tarttunut peukaloon. En usko siihen meni edes sadasosaa, mutta pannaan se nyt sen piikkiin, ettei tullut SE:tä, Neziri veisteli.

Neziri juoksi alkuerässään kolmanneksi ajalla 8,05 ja eteni finaaliin aikavertailusta. Finaalissa hän pinkoi sähäkän lähdön siivittämänä vahvan juoksun, eikä maaliin häntä ennen ehtinyt kuin voiton ajalla 7,89 juossut Nigerian Tobi Amusan.

– Olen joskus sanonut, että treeneissä olen superlähtijä, mutta kisoissa keskinkertainen. Se on nyt muuttunut. Tänä talvena lähtö on toiminut hyvin Düsseldorfin kisaa lukuun ottamatta, Neziri sanoi.

– Nyt kun juoksun alku on hyvä, loppu voisi olla vähän vahvempi, vaikka se tuossa juoksussa olikin jo hyvä. Haluaisin juosta alle 7,95:n. Siihen olisin tyytyväinen, mutta tässä on vielä kaksi kisaa hallikautta jäljellä, Neziri kertaili.

Tiukka SM-taisto edessä Tampereella

Seuraavaksi Neziri juoksee 60 metrin aidat Tampereen SM-halleissa viikonvaihteessa ja taistelee voitosta Reetta Hurskeen kanssa. Vuosi sitten Kuopion SM-halleissa kumpikin sivusi SE-aikaa 7,97, mutta mestaruuden vei Neziri.

– Tiukka kilpailu siitä on tulossa nytkin niin kuin Reettakin on sanonut. Otan pienen riskin, kun kilpailen vain kaksi päivä ennen SM-kisaa, mutta minulla toimii aika hyvin se, että juoksen kovaa 1-2 päivää ennen kilpailua, joten tämä kisa voi toimia hyvin SM-kisojen valmistavana ”treeninä”, Neziri sanoi.

Kolmanneksi Berliinin kisan finaalissa juoksi Hollannin Nadine Visser ajalla 8,01. Unkarin Luca Kozak oli neljäs ajalla 8,10 ja Saksan Pamela Dutkiewicz viides ajalla 8,18. Finaali kutistui viiden juoksijan koitokseksi, kun Nezirin alkuerän voittanut Saksan Cindy Roleder ei finaaliin startannut.

Lähde: Urheiluliiton tiedote