Tokion olympialaisten siirtyminen vuodella eteenpäin on otettu urheilijoiden keskuudessa vastaan eri tavoin. Toiset ovat pitäneet päätöksestä ja toisille puolestaan päätös oli tavallaan hankala, koska kaikki oli suunniteltu kesän 2020 kisojen ympärille.

Keihäslegenda Antti Ruuskanen on yksi niistä urheilijoista, kenen on ura katkolla jo ennen ensi kautta, kertoo Yle.

– Hieno juttu, että ei sen pidemmälle siirtyneet. Tänä vuonna ovat vielä yhteistyökumppanit mukana ja vuosi saadaan runtattua hyvin läpi. En tiedä, onko kisoja koko kesänä, ja se tuo kysymysmerkin tuleviin olympialaisiin, Ruuskanen pohti Ylelle.

Ensi kesänä Ruuskasella on ikää jo 37 vuotta.

– Kyllähän se rippikuva on rypistynyt. Uran jatko ei ole vaakalaudalla, mutta savolaisittain voisi sanoa, että voi olla tai voi olla olematta. Lopulliset päätökset siihen, lähdenkö vielä yhteen kauteen, tehdään syksyllä, vuoden 2012 olympiamitalisti summaa.

Ylen haastattelu