Millaista on junioritoiminnan arki koronakriisin varjossa? Vastaus on nuorten omatoimitreeniä ja vireää ryhmien etätoimintaa työkaluina WhatsApp, Zoom, YouTube ja Instagram. Näin on ainakin, jos kysytään viime vuoden nuorisotoimintakilpailun kärkiseuroilta Tampereen Pyrinnöltä, Jyväskylän Kenttäurheilijoilla ja Turun Urheiluliitolta.

– Juuri nyt mietitään, voitaisiinko järjestää omatoimikisoja ja muuttaa harjoituksia kilpailunomaisemmiksi, jo kokoontumisrajoitukset jatkuvat pidempään, sanoo Jyväskylän Kenttäurheilijoiden 12-15-vuotiaiden valmennusvastaava Tanja Niemi.

– Jokaisesta kodista löytyy varmaankin sekuntikello ja mittanauha. Jo niillä saadaan motivoivia omatoimikisoja aikaiseksi.

Myös Tampereella ja Turussa seuratoimijat odottavat, mitä viranomaiset päättävät kokoontumisrajoitusten jatkosta samalla, kun lapset ja nuoret yritetään pitää aktiivisina, motivoituneina ja yleisurheilutreenien parissa.

– Alle 15-vuotiaat eivät kokoonnu normaaliin tapaan yhteistreeneihin, mutta harjoittelu jatkuu. Seuran nettisivuille on kerätty tietoa, josta näkee, mitä kaikkea viikon aikana tapahtuu, kertoo Tampereen Pyrinnön nuorisopäällikkö Laura Moisio.

– Jokaisella harjoitusryhmällä on erikseen oma viikko-ohjelma, jossa on nuorille on annettu omatoimitreenit. Sen lisäksi ryhmällä voi olla myös Zoom-sovelluksen kautta tehtäviä yhteisiä etätreenejä, esimerkiksi kehonhuoltoa.

Viime viikosta alkaen Pyrinnön urheilijoilla ollut tarjolla myös seuran yleisen sarjan urheilijoiden Zoom-sovelluksessa vetämä etätreeni keskiviikkoisin. Ensimmäisen session veti Olivia Ben Khalifa.

– Se on sellainen lihaskuntopuolituntinen. Siinä vuosina 2012-2009 syntyneille ja 2008-2005-syntyneille on molemmille oma puolituntinen. Urheilijat saavat ryhmänsä valmentajalta Zoom-linkin, jolla he pääsevät liittymään harjoitukseen. Yleensä valmentajat antavat myös ohjeet siitä, mitä tehdä ennen harjoitusta. Nuoremmilla se on verryttely ja vanhemmilla esimerkiksi määräintervelleja, Moisio kertoo.

Lähde :Urheiluliitto