Peräti 2300 endurokuskia lähtöviivalla perjantaina – lupahakemus katosi viranomaisrattaisiin

Enduron Gotland Grand Nationalin on määrä alkaa perjantaina ja kilpailuun odotetaan kaikkiaan 2300 osallistujaa. Kilpailijoiden määrä sekä katsojat huomioiden kyseessä on poikkeuksellisen suuri tapahtuma koronavuonna.
Kilpailun järjestäjät ovat tehneet jo pitkään lujasti töitä, jotta GGN voidaan viedä läpi onnistuneesti ja turvallisesti.
– Olemme tehneet todella monia järjestelyitä lähtien siitä, kun he [kilpailijat] saapuvat lautalla aina siihen saakka kun he lähtevät kotiin. Todella paljon asioita on täytynyt tehdä, jotta saamme koronan pidettyä poissa.
– Meidän pitää välttää jonoutumista, vaikka olemme ulkotiloissa, GGN:n toimitusjohtaja Conny Bohlin sanoo SVT Sportille.
Keskellä korona-aikaa kilpailun läpiviemistä seurataan poikkeuksellisella mielenkiinnolla paitsi Ruotsissa myös muualla maailmassa.
Aivan tapahtuman alla taivaalle tuli myös tummia pilviä, kun ilmeni ettei tapahtumalle ole kaikkia tarvittavia lupia olemassa. Bohlin ei ole tästä kuitenkaan huolissaan, vaikka vaadittava lupa järjestämiselle puuttuu Gotlannin lääninhallitukselta.
– Voimme vakuuttaa, että kisa ajetaan suunnitellusti. Se, että yksi lupa puuttui, johtuu siitä, että käsittely on viranomaisilla jäänyt kahden tahon väliin. Kaikki paperit ovat kunnossa ja onneksi viranomaiset itse huomasivat virheensä ja asia ehditään hoitaa kuntoon ennen kisan alkua perjantaina.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- IS: Krista Tervon tyly käyttäytyminen Japanissa ällistyttää
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Lentopallon MM-kisat 2025
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Kilpakumppani lausui IL:lle selvät sanat Wilma Murrosta
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Nooralotta Neziriltä musertava päivitys – paljasti lohduttoman tiedon
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Ero tuli: Seivästähti vahvisti ikävän tiedon MM-kisojen alla
- Voit lähteä – IS: Lotta Haralan Matias-rakkaalle tyly viesti Japanissa
- Riitta-Liisa Lassila julkaisi nyt hempeän yhteiskuvan – ”Minä ja hän”
- Nyt alkaa tapahtua: Totuus Krista Pärmäkosken tilanteesta selviää
- Janne Ahoselta rajua tekstiä Ylelle – syyttää päivänselvästä valehtelusta
- Voi ei: Kaisa Mäkäräisen jättäneeltä ampumahiihtäjältä murheellinen tilannepäivitys
- Korkeustähti Ella Junnila saapui Japaniin – saman tien ”suuren rikoksen” kohteena
- Silja Kosonen täräytti mahtikaaria – nämä sanat eivät jätä mitään epäselväksi
- Ruudun selostaja katsoi Lauri Markkasen valitusta – lausui saman tien selvät sanat
- Ylen suosikkitoimittaja sekoili Japanissa – Heikki Kovalainen näpäytti saman tien