Suomen Urheiluliiton (SUL) valintaperusteet kesän kilpailukauden arvokisoihin on julkistettu. Samalla julkistettiin arvokilpailujen yleiset valintaperusteet vuosille 2021-2024.

Yleisen sarjan EM-, MM- kisoissa yleisperiaatteena on, että joukkueisiin valitaan urheilijat, jotka ovat kansainvälisten liittojen osallistumiskriteerien perusteella valintakelpoisia.

– Tarkoituksena on saada arvokisoihin isot ja iskukykyiset joukkueet. Varsinkin Euroopan tasolla suuret joukkueet yleisen sarjan arvokisoihin ovat mahdollisia, ja sitä tavoitellaan, SUL:n huippu-urheilun valmennuspäällikkö Tuomo Salonen linjaa valintaperusteita.

Olympiavalinnoista vastaa Olympiakomitea, joka laatii valintakriteerit yhteistyössä SUL:n kanssa.

– Olympiakisojen osalta teemme tiivistä yhteistyötä Olympiakomitean kanssa, Salonen sanoo.

Tokion kesäolympialaisten yleisurheilu (30.7.-8.8.) on kesän kilpailukauden päätapahtuma, mutta arvokisoja on muitakin, kuten kilpakävelyn Euroopan joukkuemestaruuskilpailut Tshekin Podebradyssä (15.5.), Euroopan joukkuemestaruuskilpailujen ykkösliiga Romanian Cluj-Napocassa, universiadit Kiinan Chengdussa (18.-29.8.) ja EM-maastot Dublinissa Irlannissa (12.12.).

19- ja 22-vuotiaiden arvokisoissa SUL:n tulosrajat

Nuorten sarjoissa SUL valitsee EM-kilpailuihin pääasiassa ao. kisan ikäluokan urheilijoita, jotka ovat saavuttaneet SUL:n tulosrajat. 19- ja 22-vuotiaiden EM-kilpailuissa SUL:n tulosraja sijoittuu Euroopan kolmen viimeisen vuoden riisutun tilaston 20. tilastotuloksen keskiarvon ja kisajärjestäjän tulosrajan puoliväliin.

19-vuotiaiden MM-kisoissa tulosraja määräytyy normaalisti kolmen edellisen vuoden riisutun tilaston 30. tilastotuloksen ja kisajärjestäjän tulosrajan puoliväliin, mutta koska tällä kaudella 19-vuotiaille on EM- ja MM-kilpailut, rajoja kovennettiin MM-kisojen osalta niin, että rajat on viety riisutun tilaston 20. tuloksen ja kisajärjestäjien tulosten puoliväliin.

17-vuotiaiden EM-kisoissa käytetään kisajärjestäjän määrittelemiä tulosrajoja.

– 17-vuotiaiden EM-kilpailuihin lähdetään isolla joukkueella hakemaan arvokasta oppia arvokilpailukulttuurista. 19- ja 22-vuotiaiden kisoistakin haetaan oppia ja kokemusta, mutta myös menestystä, sanoo SUL:n valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.

– Arvokilpailuihin pääsyyn nuorelta urheilijalta vaaditaan nousujohteista kehitystä. SUL:n tulosraja 17-vuotiaiden EM-kisojen jälkeen on hieman kovempi kuin kisajärjestäjän raja.

Nuorten arvokisaohjelmassa ovat kesällä 22-vuotiaiden EM-kilpailut Bergenissä Norjassa (8.-11.7.), 19-vuotiaiden EM-kilpailut Tallinnassa, Virossa (15.-18.7.) ja MM-kilpailut Nairobissa Keniassa (17.-22.8.) sekä 17-vuotiaiden EM-kilpailut Rietissä, Italiassa (26.-29.8.).

Tulosrajat valintaperusteena parayleisurheilussa

Parayleisurheilussa yleisen sarjan MM- ja EM-kilpailuihin valitaan urheilijat, jotka ovat saavuttaneet SUL:n arvokilpailujen valintajärjestelmässä määritellyt tulosrajat.

– Tulosrajat pohjautuvat edellisten arvokilpailujen tuloksiin. Tulosrajan saavuttaminen tarkoittaa, että urheilijalla on realistinen mahdollisuus sijoittua kahdeksan parhaan joukkoon MM-kilpailussa tai kuuden joukkoon EM-kilpailuissa, kertoo SUL:n parayleisurheilun valmennuspäällikkö Mikko Peltonen.

– EM-kisojen tulosrajat antavat myös mahdollisuuden nostaa mukaan nuorempia, uransa alkupäässä olevia urheilijoita.

Parayleisurheilun nuorten MM-kilpailuihin voidaan valmennusjohdon ja lajivastaavan harkinnan perusteella valita urheilijoita, joiden katsotaan oleva tulostasoltaan lajissaan kansainvälisellä tasolla.

Paralympialaisten joukkueen valitsee Olympiakomitean huippu-urheiluyksikkö omien valintakriteereidensä perusteella. Valinnat vahvistaa Paralympiakomitean hallitus.

Parayleisurheilijoilla kauden ensimmäinen arvokilpailu on EM-kilpailu Puolan Bydgoszczissa (1.-5.6.). Tokion paralympialaiset kilpaillaan 24.8.-5.9.

Lähde: Suomen urheiluliiton tiedote