Tulivat tunnetuksi hiihtosauvoista: Nousevatko nämä hittilajin uudet suomalaismailat suursuosioon? – ”Ovat herättäneet kiinnostusta eri puolilla maailmaa”

Padel on yksi maailman nopeimmin kasvavia mailapelejä. Suomeen on noussut viime vuosina useita padel-halleja, joiden käyttöaste on erittäin korkea. Jatkossa padelia pääsee pelaamaan ainutlaatuisilla, kotimaisella urheiluvälineosaamisella tehdyillä Exel-mailoilla.

Exel tuli jo 1970-luvulla tunnetuksi lasikuituisista hiihtosauvoistaan. Ne olivat siihen aikaan poikkeuksellisen kevyitä ja kestäviä, ja niillä voitettiin lukuisia arvokisamitaleja. Nyt Exel on laajentanut mallistoaan maasto- ja alppihiihtosauvojen ja salibandymailojen lisäksi myös padel-mailoihin.

– Padel on nuorekas laji kuten salibandykin, jossa olemme myös vahvasti mukana. Meillä on komposiittiosaamista, jota näiden mailojen valmistamiseen tarvitaan. Lähtömme mukaan padeliin ajoittui lopulta erinomaisesti, vaikka itsekin yllätyimme siitä, että laji kasvaa näin kovaa vauhtia ympäri maailmaa, toimitusjohtaja Kari Halonen Exel-tuotemerkkiä jakelevasta B4G Group Oy:stä kertoo.

Laadukkuutta höystettynä suomalaisuudella

Exelin mailoissa käytetään useita eri teknologioita, jotta jokaiselle pelaajille löytyy juuri sopiva työväline. Eri mallit sisältävät erilaisia hiilikuitulaatuja, joissakin malleissa on jopa Kevlaria. Kaikkiaan malleja on viisi erilaista: aloittelijoille Retee ja Syke, lapsille Snadi, aktiiviharrastajalle Palo ja kilpapelaajille Peto.

– Mailamme ovat herättäneet kiinnostusta eri puolilla maailmaa. Salibandyn ja hiihtosauvojen myötä jakelukanavat ovat meille jo auki globaalisti, ja padel-mailojakin tullaan näkemään myös huippupelaajien käsissä. Kuluttajat pääsevät ostamaan mailojamme alkukesästä. Suomessa jakelukanavia ovat perinteiset urheilukaupat, verkkokaupat, padel-hallit sekä mailapelien erikoisliikkeet. Myös mailojen suomalaiset nimet ovat saaneet kiitosta, Halonen mainitsee.

Exel Padel-mailat tulevat myyntiin hyvin varusteltuihin urheilukauppoihin ja padel-hallien yhteydessä toimiviin myymälöihin kesäkuun 2021 aikana.

Lähde: Tiedote


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.