Seitsenottelija Maria Huntingtonin asema olympiarankingissa näyttää todella hyvältä.

Nainen aikoo kuitenkin lähteä vielä kilpailemaan Saksaan ensi viikolla. Aiemmin tarkoitus oli kääntää katse tiukasti Tokioon.

Huntington esiintyi jo Itävallan Götzisissä, jossa hän teki hienon sarjan (6 318 pistettä). Hän jäi ennätyksestään vain 21 pistettä.

Huntington perusteli ratkaisuaan Iltalehdelle.

– Joskus tulee olo, että haluaa mennä tekemään ottelun. Ei luultavasti olympiarankingin kannalta tarvitsisi mennä puolentoista viikon päästä Saksaan, mutta haluan kansainvälisiä kisoja. Koen, etten ole ollut kauhean hyvä kansainvälisissä kisoissa aiemmin, tamperelainen kertoi.

Huntington myönsi, että valmentaja Matti Liimatainenkin yllättyi.

– Se oli vaan, että aha. Mutta kyllä se lupasi mukaan lähteä.

Tässä Iltalehden juttu.