Suomen suurin mitalitoivo saapui Tokioon – Alla kaksi Suomen ennätystä: ”Kokonaisuus on saatu hiottua siihen missä sen pitää olla”

Kolmilloikkaaja Senni Salminen on kauden mittaan kimmahdellut kaksi Suomen ennätystä, kilpaillut menestyksellä EM-halleissa Puolan Torúnissa ja EM-joukkuekilpailussa Romaniassa. Tokiossa hän on Suomen joukkueen kärkinimiä ja menestyjäsuosikkeja, mutta se ei ole tuonut paineita.
– Kuten olen monesti sanonut, en ota paineita muualta. Jos jotakin paineita on, ne tulevat minulta itseltäni, Salminen sanoo.
Salminen lähtee perjantaiseen olympiakarsintaan SE-tuloksellaan 14,63 kisatilaston kahdeksannelta sijalta. Hänelle karsinta on nyt kaikki mihin hän keskittyy.
– Karsintaan menen sillä ajatuksella, etten finaalia mieti. Karsinta on minulle nyt elämäni tärkein kilpailu, Salminen sanoo.
Viime vuosien arvokisoissa finaalipaikkaan on riittänyt vajaan 14,20:n hyppy. Salminen ei puhu lukemista, mutta tietää, millä finaaliin mennään.
– Aika sellainen perushyppy. Sen pitäisi olla siinä, Salminen sanoo finaalipaikasta.
Sagan leiriltä löytyi kauden paras vire
Salminen on muiden suomalaisten yleisurheilijoiden tapaan viritellyt kuntoaan Sagan leirillä ja edelleen Tokiossa valmentajansa Matti Monosen johdolla. Nyt kaikki on kunnossa ja kroppa on viritelty valmiiksi.
– Sagassa tehtiin voimaa, juostiin aika paljon ja sain viime viikon torstaina tehtyä myös hyvä hyppytreenin. Hyvä pätkä treeniä, Salminen kiteyttää.
Se myös tuntuu kropassa.
– Ei voisi paremmalta tuntua. Juoksu tuntuu paremmalta, miltä se on missään vaiheessa tuntunut ja hypyn kokonaisuus on saatu hiottua siihen missä sen pitää olla, Salminen kertoo.
Hyvän lisän henkiselle vireelle toi tulo Tokioon ja urheilijoiden kisakylään. Ison kansainvälisen huippu-urheilutapahtuman ilmapiiri kiehtoo Salmista.
– Erittäin hyvä fiilis tuli, kun tänne pääsi ja tosi erilainen kuin mitä Saagassa oli. Huomaa, että ollaan isoissa kisoissa.
Lähde: Urheiluliitto
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Moukariässä Suvi Koskinen teki muutoksen ulkonäköönsä – fanien tuomio oli selvä
- Wilma Murto tiputti jymyuutisen – IL:ssä esitettiin ikävä epäily
- Ikävä tieto Yhdysvalloista – Jessie Digginsille kävi huonosti
- Viivi Lehikoinen teki aluevaltauksen – taululle tärähti heti historiallinen aika
- Peliliike: Norjan hiihtonainen nappasi Therese Johaugin veljen
- Suvi Minkkinen jakoi ilouutisia ampumahiihtomiehen kanssa
- Hurjaa puhetta – Nooralotta Neziriltä shokkiheitto Ylelle
- Hiihtoässä Anita Korva esitteli mieletöntä nykykuntoaan – siinä on nainen timmissä tikissä
- Jessica Kähärä romahti Madridissa – Ylen suorassa lähetyksessä tuli julki koko ikävä totuus
- Ylelle shokeeraava väite – dopingia käyttänyt urheilija avasi suunsa
- Yle: Wilma Murto jätti kuin nallin kalliolle – mies veti johtopäätöksensä: ”Turha jäädä roikkumaan”
- Suru-uutinen: Legenda on poissa – suuri suomalainen urheilumies on kuollut
- Kaisa Mäkäräinen rikkoi somehiljaisuuden – päivitys olikin sitten lyhyt ja karu
- Jessica Kähärä romahti Madridissa – Ylen suorassa lähetyksessä tuli julki koko ikävä totuus
- Suomalaisaituri lähes kaatui – otti silti mykistävän ylivoimaisen voiton
- Silja Kosonen pamautti mahtikaaren – naisen välitön reaktio kertoo kaiken
- Hiihtoässä Anita Korva esitteli mieletöntä nykykuntoaan – siinä on nainen timmissä tikissä
- Ylelle shokeeraava väite – dopingia käyttänyt urheilija avasi suunsa
- Somepäivityksestä selvisi: Nämä yleisurheilutähdet viettivät yhdessä yön Madridissa
- Suomalaisen pikajuoksijan kuppi meni nurin heti kisan jälkeen – ”V*ttu mitä paskaa”