Suomalaisässältä kaksi mahtijuoksua Ruotsi-ottelussa? – ”Ei ole pitkään aikaan ollut tällaista kulkua”

Pikajuoksija Samuel Purolalle jäi Tampereen Kalevan kisoista rahtusen hampaankoloon, vaikka ne hyvin sujuivatkin. Purola voitti 100 ja 200 metriä ajoin 10,38 ja 20,80.
– 100 metrillä lähtö oli Kalevan kisoissa parempaan suuntaan, mutta siinäkin on parannettavaa etenkin kiihdytyksen loppuvaiheessa ja maksimijuoksuun siirryttäessä. Sen saisi ottaa tiukemmin. Toivottavasti täällä menee paremmin, Purola sanoo.
– Kakkosella odotin Tampereella parempaa aikaa, vaikka tuokin oli ihan hyvä. Tiesin, että kunto on parempi kuin vanha ennätys 20,79. Siitä jäi vähän hampaankoloon, ettei tullut ennätystä. Toivotaan, että täällä pystyy parempaan.
Purolan mukaan edellytyksiä on omaan ennätykseen molemmilla pikamatkoilla.
– Sen tuntee jaloissa, ettei ole pitkään aikaan ollut tällaista kulkua. Se momentum pitää nyt hyödyntää. Maaottelu on vielä hyvä kilpailu ajatellen ensi kesän EM-kilpailujen ranking-pisteiden keräämistä, Purola muistuttaa.
Lähde: SUL:n tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Voi nyt sentään – Ylelle karu paljastus Robert Heleniuksen tilanteesta
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Nythän jysähti – suomalaisheittäjältä historiallinen ennätyskaari
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Mitä Conor McGregorille on tapahtunut? – Joe Rogan sanoi ääneen synkän totuuden