Viikonloppuna eniten hiihtopiireissä puheenpärinää aiheuttanut Rukan maailmancupin miesten takaa-ajokilpailu herättää edelleen keskustelua.

Kovan pakkasen vuoksi kilpailusta vetäytyivät kaikki norjalaiset ja Suomen Iivo Niskanen. Suomen hiihtolegenda Juha Mieto on kertonut Iltalehden haastattelussa, että hän pitää pakkasessa hiihtämisestä.

– Ei herranjumala, minä oon tykänny aina pakkasesta. Mitä kylmee sitä paree, Mieto sanoo IL:lle.

Hän kuitenkin ymmärtää Niskasen päätöksen olla lähtemästä kilpailuun.

– Oikea päätös Iivolta ehrottomasti. Silloin, kun on hyvässä kunnossa, herkässä kunnossa, sillon saattaa tullakin kipiäksi herkästi pakkasella. Iivon kohdalla ymmärrän täysin, Mieto sanoo.

Miedon hiihtoaikoina ei juurikaan pakkaslukemia katseltu.

– 20–22 astetta oli pakkasta silloin, kun hävisin sadasosan olympialaasis. Silloin ei ollut niin tiukat rajat kuin tänä päivänä, Mieto muistelee.