Kestävyysjuoksijat ovat pohjustaneet EM- ja MM-kesän kuntoaan 4-5 viikon onnistuneella vuoristoleirillä piskuisen Dullstroomin kyläteillä Etelä-Afrikassa.

– Pieni, piskuinen porukka täällä on ja kaikilla on ollut hyvä leiri, Topi Raitanen summaa.

Raitanen on ahertanut Dullstroomin ympäristön teillä perusharjoittelun parissa. Kuluvan vuoden fokus on kesän arvokilpailuissa, vaikka talven treenien piristeeksi tarkoitus on laittaa myös hallikaudella numerolappu rintaan.

– Peruskunto- ja vauhtikestävyysharjoittelulla on menty, kun ei ole tarkoitus satsata hallikauteen. Muutamalla kilpailulla kuitenkin kiusaan itseäni helmi-maaliskuussa, eli SM-hallissa kilpailen ja maaliskuun alkuun on etsitty maantiekymppiä, Raitanen kertoo.

Leiriohjelmaa Raitasen ei ole tarvinnut rukata, vaikka viime vuoden leirin jälkeen meno oli tovin takkuista.

– Viime vuonnakin leiri meni hyvin. Mutta leirin jälkeen oli vähän haasteita, kun jouduin treenaamaan ulkona pidemmän pätkän enkä oikein palautunut. Nyt olen juossut leirin ihan samalla ohjelmalla, kuin viime vuonna, Raitanen sanoo.

Kotimaahan tuovaan koneeseen Raitanen istahtaa perjantaina tyytyväisenä. Leiri toteutti sen mitä Raitanen siltä tavoitteli.

– Edellisvuosiin nähden olen saanut tehtyä ihan hyviä harjoituksia. Treenit eivät ole olleet ainakaan huonompia, kuin viime talvena. Eli jospa tänä talvena pääsisi jonkun 3000 metrin kisan ihan maaliin asti, Raitanen veistelee ja viittaa viime talven leirin jälkeisiin palautumistakkuihin.

– Tämä on sitä aikaa harjoitusvuodesta, kun tärkeintä on saada sisään toistoja, pysyä ehjänä ja pystyä viemään kukin kolmiviikkoisjakso loppuun ilman, että tarvitsee keventää, Raitanen setvii.

– Kevään ja kesän mittaan aletaan miettiä enemmän niitä aikoja. Kivaahan se on, kun huomaa, että on mennyt eteenpäin perusharjoituksissakin.

Lähde: Urheiluliitto