Seitsenottelija Maria Huntingtonin kisakausi on ohi. Huntington ei siis osallistu Münchenin elokuisiin EM-kilpailuihin, jonne hänet on jo valittu.

Huntington päivitti tuntojaan Instagramissa.

– Viimeiset 2,5kk on ollut painajaismaista aikaa ja vastoinkäymiset on seurannut toinen toisiaan. Toukokuun puolessa välissä kaatumisesta tullut solisluuvamma osoittautui paljon vaikeammaksi mitä osattiin kuvitellakkaan ja sen seurauksena tuli myös muita ongelmia.

Korona ja sitä seurannut jälkitauti veivät lopulta mehut täysin.

– Vihdoin kun vammat saatiin kuntoon, tuli viimesenä niittinä tälle kisakaudelle korona ja siitä seurannut jälkitauti.

– Rehellisesti sanottuna on tuntunut epäreilulta. Olo on ollut aika surullinen ja rikkinäinen. Annoin urheilulle tänä vuonna enemmän kuin koskaan aikaisemmin, mutta se otti tällä kertaa paljon enemmän kun antoi. Mieli ja kroppa paranee kyllä 100% varmasti, mutta se vie oman aikansa.

– Kiitos teille jokaiselle, jotka ootte lähettänyt mulle tsemppiviestejä tässä ja tukeneet mua. Isoin kiitos menee koutsille Mika Vakkurille , joka on ollut iso tuki niin valmentajan kuin ihmisenäkin koko vuoden ajan. Tämä vuosi toi varmistusta siitä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa ja kyllä meidänkin aika tulee väkisinkin vielä.

Päivitys tästä.