Wilma Murto nappasi Münchenin EM-kisojen seiväshypyn kultaa. Hän vei voiton tuloksella 485.

Murto paransi entistä Suomen ennätystään (472) peräti kolme kertaa.

– Nyt tuli tulos mikä, on ollut tulollaan jo pitkän aikaa. Se ei ollut yllätys, olen uskonut tähän, ja siksi pystyin tekemään sen tässä painekattilassa, Murto kertoi SUL:n tiedotteella.

– Kisan ratkaiseva hetki oli 465:n ylitys. Ajattelin, että hetkinen, meitä on enää kolme mukana. Siitä vapautui paljon energiaa, nyt mennään! Minimi oli saavutettu, ja siitä alkoi flow-tila mennä päätyyn saakka.

Kun 470 ei mennyt yli ensimmäisellä, oli ison ratkaisun päätös. Hän siirsi kaksi yritystä korkeuteen 475.

– Mietimme sitä ennen hetken (valmentaja) Jarnon (Koivunen) kanssa mitä teemme, ja lopulta hän sanoi, haluanko voittaa, paljasti Murto.

475 meni yli heti ensimmäisellä. Voitto ratkesi jo korkeudessa 480, mutta Murto asteli vielä kerran hyppäämään.

– 485:n jälkeen tuli tunne, että päivän työt olivat tässä, sen verran energiaa ja tunteita purkautui.

Murto muistutti, että takana on vaikea vuosi.

– Ennen vuoden vaihdetta otin valmentajani kanssa tavoitteeksi EM-mitalin. Sitten tulin heti talvella Ranskasta kotiin jalka murtuneena. Jo lentokoneessa päätimme, ettemme muuta tavoitetta. Toipumiselle on riittävästi aikaa.

KATSO MYÖS: Yleisurheilun EM-kisojen erikoissivu