EM-tähti julkaisi näyttävän rantakuvan – nainen järkyttyi ihmisten reaktioista

Taitouimari Linda Cerruti onnistui tänä vuonna loistavasti EM-kotikisoissa Roomassa. Hän nappasi peräti kahdeksan mitalia (kuusi hopeaa ja kaksi pronssia).
28-vuotias Cerruti iloitsi mitaleistaan julkaisemalla Instagramissa kuvan, jossa hän poseerasi näyttävästi EM-mitalien kanssa.
Cerruti oli otoksessa bikineissä mitaliensa kanssa. Kyseinen kuva lähti leviämään italialaisessa lehdistössä.
Cerruti sai tietää asiasta. Hän järkyttyi ihmisten reaktioista ja jakoi niitä myöhemmin Instagramissa.
Nainen sai tarpeekseen ja antoi palaa.
– Olen tässä kuvassa taiteellisessa asennossa, joka kuuluu lajiini, ylösalaisin spagaatissa. Lisäksi minulla on kahdeksan mitalia, jotka voitin urani parhaissa EM-kisoissa. Monet lehdet, kuten Gazzetta, Tuttosport, La Repubblica ja Il Fatto Quotidiano kirjoittivat julkaisusta, aloitti Cerruti.
– Tänään ystäväni näytti minulle yhden lehden julkaisun sen Facebook-sivuilla. Avasin sen ja järkytyin sadoista, luultavasti tuhansista sopimattomista, seksistisistä ja vulgaareista kommenteista. Pyydän etukäteen anteeksi nuorilta urheilijoilta, jotka seuraavat minua, mitä he tulevat lukemaan (mutta vaihtoehto on hiljaisuus, jonka vuoksi joudumme edelleen näkemään tuollaisia viestejä).
– Olen harjoitellut ja uhrannut elämästäni yli 20 vuotta. On häpeällistä, ja minua satuttaa lukea, kuinka ihmisjoukot tekevät vitsejä, jotka seksualisoivat vartaloani. Ovatko takapuoleni ja kaksi jalkaa tässä se tärkein juttu?
– Meidän pitää vähintäänkin tuomita nuo kommentit sopimattomina, peilinä edelleen liian seksistiselle yhteiskunnalle, joka on aivan erilainen kuin jollaisessa haluaisin lapseni jonain päivänä kasvavan. Samalla haluan kiittää ihmisiä, jotka ovat ottaneet etäisyyttä noihin kommentteihin, ovat ”puolustaneet” minua ja arvostaneet kuvaa sellaisena kuin on sen tarkoitus: saavutuksistaan ylpeän taitouimarin kuvana, viestitti Cerruti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Wilma Murto tiputti jymyuutisen – IL:ssä esitettiin ikävä epäily
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Eronnut Riitta-Liisa Roponen avautui – tämä asia selvisi nyt naiselle
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Hiihdon maailmantähti tylytti Iivo Niskasta: ”Rehellisesti sanottuna…”