Aitajuoksija Lotta Harala kertoo sosiaalisessa mediassa monesti varsin laajasti omasta elämästään myös urheilukenttien ulkopuolella.

Harala julkaisi perjantaina Instagram Storiesissa kuvan, jonka hän oli lähettänyt kihlatulleen Matias Myttyselle. Kiekkoilijana myös tunnetun Myttysen vastaus oli Haralan mielestä jakamisen.

Pika-aituri myönsi toki, että aluksi hän ei olisi kehdannut jakaa viestiä.

– Tää on kuva jonka lähetin Matiakselle ku se laitto kuvan itsestään parturin jälkeen. Matias sano et sille tulee hyvä fiilis nähdä mut niin ilosena. Niin kotona nykyään ku esim tässä kuvassakin. Tunnistan kyllä itekin tästä kuvasta ja ylipäätään itsessäni sellaisen kepeyden ja ilon.

– Meinasin etten kehtaa kirjoittaa tästä. Mut sit päätin että todellakin fiilistelen sitä että oon nyt niin hyvässä paikassa elämässäni ja itsessäni. Oon sen ansainnut ja niin olet sinäkin! Ja jos nyt on vaikeata, niin se ei oo pysyvää, tsemppasi Harala.

Haralan kaksi edellistä kautta ovat menneet penkin alle vammojen vuoksi. Hän on kertonut haluavansa jatkaa urheilu-uraansa Pariisin vuoden 2024 olympialaisiin saakka.