Suomalaiselta teinisensaatiolta älytön temppu maailmalla – valmentaja huuli pyöreänä: ”Käsittämätön suoritus”

Yhdistetyn kesä-GP oli suomalaisittain mahtavaa seurattavaa. Päätöskisa Tschaggunsissa kruunasi upean rupeaman. Eero Hirvonen voitti miesten kisan ja Minja Korhonen oli naisissa kakkonen.
Hirvonen lähti rullahiihto-osuudelle lopulta kolmantena. Hirvonen otti nopeasti suksilla kärkipaikan ja vei voiton.
– Huikea päivä, mieletön fiilis. Tänään oli hyvä hyppy ja pääsin paremman pään keleihin. Oli oikeasti onnistumisen elämys mäessä. Sovittiin hiihto-osuudella kärkiporukan kanssa, että pidetään sen verran vauhtia, ettei takana oleva porukka pääse kiinni. Oli hyvä, herkkä kiri ja muilla kavereilla ei ollut siinä saumaa, kertasi Hirvonen Hiihtoliiton tiedotteella.
Ilkka Herola taisteli päätöskilpailussa sijalle 15.
– Tärkeintä tietenkin, että sai kokonaiskilpailun voiton varmistettua. Totta kai voi olla tyytyväinen. Hieno kiertue oli, vaikka loppu menikin vähän hankalaksi. Nyt kotia elpymään, kommentoi Herola tiedotteella.
Arttu Mäkiaho oli 21:s ja Otto Niittykoski 31:s.
Minja Korhonen otti viimeisestä osakilpailusta toisen sijan. Hän oli mäkiosuuden toinen ja piti siis paikkansa.
–Tiedettiin, että Minja on hyvässä kunnossa, mutta ihan näin kovia tuloksia ei varmasti kukaan osannut odottaa. Käsittämätön suoritus 15-vuotiaalta. Minja tuli tosi valmiina näihin kisoihin ja oli heti valmis haastamaan kärkipään urheilijoita, kommentoi naisten valmentaja Lasse Moilanen Hiihtoliiton tiedotteella.
Ilkka Herola oli kesä-GP:n kiertueen lopputuloksien ykkönen ja Eero Hirvonen kakkonen. Minja Korhonen oli kokonaistuloksissa kolmas.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Frida Karlssonista leviää karu kuva – näin ruotsalaistähti kommentoi
- Kello tikittää – kohta saadaan uutispommi Therese Johaugista
- Nooralotta Nezirin harjoitusleirin sai karun alun – ”Ihan kuraa”
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta
- Lemmenloma ohi – Jasmi Joensuulla paluu arkeen
- SE-nainen ikävässä tilanteessa Helsingissä – lähetti selvän viestin näille tahoille
- Mike Tyson pamautti – vain yksi nyrkkeilytähti maailmassa olisi voinut voittaa hänet: ”Hän oli eläin”
- Urheilutähti yhdistettiin suomalaiseen jääkiekkoilijaan – puhui nyt suunsa puhtaaksi
- Sonja Leinamo lähti lomalle – ampumahiihtäjä ihastutti lomakuvillaan
- Lemmenloma ohi – Jasmi Joensuulla paluu arkeen
- Matti Nykäsen entinen kilpakumppani avasi nyt suunsa
- Suvi Minkkisen temppu ällistyttää maailmalla – ”Tämä on hullua”
- Silja Kosonen teki hurjan SE-tuloksen – sitten alkoi tippua hirmuisia uutisia maailmalta
- Seivästähti Molly Caudery esitteli kesän kisa-asuaan – fanien leuat loksahtivat
- Jelena Välbe sai brutaalin viestin Venäjällä – naiselle povataan nyt karua kohtaloa
- SE-nainen ikävässä tilanteessa Helsingissä – lähetti selvän viestin näille tahoille
- Hiihtotähti Kerttu Niskanen otti nyt kantaa vakavaan aiheeseen