Lohduton näky – hiihdon maailmantähti julkaisi karun kuvan Suomesta

Perjantaina yksi Rukan pettyneimmistä naisista oli Maja Dahlqvist. Ruotsalaistähti kaatui sprintin finaalin loppusuoralla. Hän oli vahvasti matkalla voittoon.
Peli oli kuitenkin pelattu kaatumisen myötä. Dahlqvist jäi finaalin viimeiseksi. Voiton vei Ruotsin Emma Ribom.
Sprintticupin maailmancupissa viime kaudella voittanut Dahlqvist palasi asiaan vielä sosiaalisessa mediassa. Hän julkaisi Instagramissa karun kuvan. Hän katsoi siinä kaatuneena lohduttoman näköisenä kohti maalialuetta.
– Ei ole koskaan kivaa kaatua, mutta silti paljon positiivisia asioita irti tästä päivästä! Olen myös onnellinen Emma Ribomin puolesta ensimmäisen maailmancupin kisan voitosta!! hihkui Dahlqvist.
Dahlqvistin romahdus avitti Suomen Jasmi Joensuun hänen uransa parhaimpaan sijoitukseen. Joensuu oli neljäs ja fiilisteli sijoitusta Instagramissa.
– Eilen (torstaina) kävin aikataulua läpi ja painoin mieleen kellonajan 14.51. Se oli aika, jolloin finaali alkoi. Päätin, että tänään nautitaan ja taistellaan kotiyleisön edessä täysillä ja palkintona ensimmäinen finaalipaikka tällä tasolla! Ihan ei vielä podiumille riittänyt, mutta iso steppi otettu mun uralla.
– Kiitos ihan jokaiselle ladun varressa ja myös niille, jotka jännitti telkkarin ääressä. Enpä oo ennen kokenut näin siistiä olotilaa ladun varressa. Vaikka urheilussa on paljon isompia päämääriä kun tulokset niin kyllä tämä päivä muistuu vielä varmasti pitkään. Treenit jatkuu ja olen varma, että jatkossa taistellaan vieläkin kovemmista tuloksista, sanaili Joensuu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Suomen keihästähti romahti – raju tilitys: ”Pohjamudissa”
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Suomesta huikea korkeushyppytulos – kautta aikojen kakkoseksi
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Hiihtoässä otti vaatetta pois – naisen kesäkunto ällistyttää
- Suomen keihästähti romahti – raju tilitys: ”Pohjamudissa”
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Lotta Harala katosi kuvasta – nyt tuli päivitys, joka käänsi katseita: ”Hyvä luoja”