Muistatko pikajuoksija Markus Pöyhösen? – Ylellä rankka tilitys miehen tilanteesta
Markus Pöyhönen oli 2000-luvun alun suuri suomalainen nimi pikajuoksussa yhdessä Tommi Hartosen kanssa. Pöyhönen oli hiljattain Ylen Perjantai-ohjelmassa kertomassa nykyisestä elämästään.
Pöyhönen on kärsinyt ADHD:sta (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö). Hän kertoi kokemuksistaan ohjelmassa.
– Nollasta sataan mennään nopeasti ja tullaan takaisin. Sattuu ja tapahtuu aina. Kaikenlaisia ajatuksia ja ideoita tulee koko ajan. Ulkomaanmatkalle lähdetään heti huomenna, tai mieluiten tänään.
Pöyhönen työskentelee nykyään liikunta- ja hyvinvointivalmentajana. Hän kertoi, että on ollut monesti saamaton ja ajoittain taas noussut masennuksesta melkoiseen haavemaailmaan.
– Lapsena sinkoilin kyllä ihan seinille. Kun koulussa teki koetta, oli pelkkää mustaa massaa päässä. Jos aihe ei hirveästi kiinnostanut, teksti vain vilisi, mutta ei meinannut jäädä millään päähän, sanoi Pöyhönen Ylen ohjelmassa.
Pöyhösen elämänlaatu on parantunut lääkityksen myötä.
Pöyhönen oli vuonna 2002 EM-finaalin neljäs 100 metrillä. Miehen samana kesänä Joensuussa juoksema 10,23 jäi hänen ennätyksekseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Faktat pöydälle – Ylelle kovaa tekstiä Suvi Minkkisestä
- Tähtipari: Lotta Haralan kilpasiskon salattu suhde paljastui
- Keski-Euroopan mäkiviikko 2025-2026
- Sami Jauhojärvi sai tarpeekseen – laukoi brutaaleja totuuksia Suomen hiihtotähdille
- Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman meni kuntosalille – vähät välitti säännöistä
- Tapaus Iivo Niskanen – nyt tuli tuomio IL:ssä
- Krista Tervo teki elämänsä mullistaneen ratkaisun – ”Halusin jakaa teille”
- Lempi leiskuu – hiihdon maailmancupissa todistettiin melkoista hetkeä
- Emil Liekarille riitti – latasi suorat sanat Viaplaylla: ”Ihan per****tä”
- Ville Nousiainen lausui Ylelle tylyn tuomionsa Suomen hiihtotähden toiminnasta

- Suomen hiihtotähdeltä rumaa tekstiä Viaplayn toimittajalle
- Eiköhän se ollut siinä: Brutaali totuus Anne Kyllösestä paljastui
- Krista Tervo teki elämänsä mullistaneen ratkaisun – ”Halusin jakaa teille”
- Ville Nousiainen lausui Ylelle tylyn tuomionsa Suomen hiihtotähden toiminnasta
- Suvi Minkkinen paljasti kisan jälkeen todellisen luonteensa – ei ”jalat maassa tyyppi”
- Emil Liekarille riitti – latasi suorat sanat Viaplaylla: ”Ihan per****tä”
- Kaisa Mäkäräisen pukukopista löytyi melkoinen yllätys Ylellä – tämä mies oli syyllinen