Venäjän hiihdon ykköstähti Aleksandr Bolshunov ei ole kommentoinut kovin aktiivisesti sitä, että maan urheilijat on suljettu kansainvälisistä kisoista. Esimerkiksi Veronika Stepanova on sen sijaan kirjoittanut jo pitkään varsin sakeaa tekstiä.

Nyt Bolshunov on osoittanut venäläismedian haastattelussa, että hänenkin suustaan lähtee kyllä sekavaa puhetta ja hämmentävää vihjailua.

– Seuraan maailmancupia, mutta se ei näytä enää mielenkiintoiselta. Perinteisen yhteislähtö (Lillehammerissa) oli esimerkiksi 20 kilometriä. Mitalit saa helpolla. Pitää ymmärtää, voitoista voi taistella (Pål) Golbergin kanssa. Nyt hän johtaa maailmancupia.

– Maailmancup on nykyään huvittavaa mielestäni. Mitalit jaetaan ilman minkäänlaista taistelua, väitti Bolshunov.

Bolshunov viritteli melkoista salaliittoa. Hänen vihjaili, että norjalaiset eivät edes laita kaikkea peliin.

– Jotkut maat ovat parantaneet tuloksissa. Mutta joskus ei voi ymmärtää: norjalaisten väitetään menevän liian lujaa. ”Jätkät, mennään hitaammin, jotta muut maat ottavat kakkossijan tai kolmossijan.” Näin sanotaan, koska jos norjalaiset ottavat kaikki kärkisijat, ei ole mielenkiintoista katsoa kisoja.

– Ymmärrämme, että Norja ja Venäjä ovat kilpailleet pitkään toisiaan vastaan. Kyse on yksittäisistä maista ja yksilöurheilijoista, mutta Norja ja Venäjä olivat toistensa päävastustajat. Nyt maailmancup on Norjan Cup ja Venäjällä on Venäjän Cup. Meidän kärkisijojamme voi verrata maailmancupiin, sanoi Bolshunov R-Sportin mukaan.