Kolmiloikkaaja Kristiina Mäkelä siirtyi viime viikolla Etelä-Afrikkaan harjoitusleirille. EM-hopeamitalisti lähtee monen muun urheilijan tavoin talvisin nauttimaan hyvistä harjoitusolosuhteista kauas koti-Suomesta.

Ulkomaille matkustamisessa on aina omat pienet ja isommat riskinsä. Mäkelä kertoi Instagramissa, että hänelle osui heti tyhjä arpa.

– Afrikassa kaikki hyvin! …pienien haasteiden jälkeen… Ruokamyrkytys painoi petiin vuorokaudeksi… Sellainen heittää elimistön hetkeksi ylösalaisin ja mielen matalaksi mutta onneksi palauduin nopeasti ja nyt pääsee taas normaalisti harjoittelemaan… paljasti SE-nainen.

Mäkelä näki kuitenkin ongelmissa myös valoisan puolen.

– Totuttautuminen korkeaan ilmanalaan ja lämpötilaan on ainakin tehty maltillisesti, lisäsi nainen.

Mäkelä toi siis Suomelle upeasti hopeaa kesällä Münchenin EM-kisoista. Naiselle tuli hiljattain täyteen 30 vuotta. Hän suhtautui positiivisesti tuohon rajapyykkiin ja kirjoitti asiasta Instagramissa.

– Mietiskelin mitkä jutut on auttaneet mua aidon ilon säilyttämiseen elämässä: Olla vilpittömästi toisen puolesta onnellinen. Auttaa toista ilman ajatusta vastapalveluksesta. Jakaa omat ilot. Iloita toisen menestyksestä. Ymmärtää omia ja toisten epämukavia tunnetiloja, sanaili Mäkelä.

Kuva tästä.