Mitä oikein tapahtui? Hiihdon supertähden romahdus kuohuttaa

Venäjän hiihdon alkukauden ykkösnimi on ollut Veronika Stepanova. Kaikki suuret nimet eivät kuitenkaan ole olleet odotetulla tasolla.
Aleksandr Bolshunovilla on ollut omat ongelmansa. Suurimmissa vaikeuksissa on kuitenkin ollut Natalja Neprjajeva.
Viime kaudella maailmancupin kokonaiskilpailun ja Tour de Skin voittanut Neprjajeva on jäänyt Stepanovan ja kumppanien jalkoihin. Hän onnistui kuitenkin voittamaan 15 kilometrin vapaan hiihtotavan kisan Kirovo-Tshepetskissä.
Neprjajeva myönsi kisan jälkeen, että hänellä on ollut vaikeaa. Hän kertoi tarkemmin syitä asialle.
– En esitä rehellisesti sanottuna vieläkään sellaisia tuloksia, joita minulta odotetaan ja joihin voisin olla tyytyväinen.
– Tällä kaudella yritän pitää hauskaa ja viihdyttää faneja. Mistä motivaatiota? Toivomme kaikki, että pääsemme kansainvälisiin kisoihin, joten meidän on pysyttävä kunnossa ja taisteltava toisiamme vastaan.
– En ole tällä hetkellä tyytyväinen terveystilaani. Täällä reitti ja sää olivat myös todella vaikeat. En ole tottunut tällaisiin olosuhteisiin. On ollut vaikea sopeutua, avasi Neprjajeva Championat-sivustolle.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähti Katri Lylynperä yllätti uimapukuvideollaan
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Suomen keihästähti romahti – raju tilitys: ”Pohjamudissa”
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Maailman paras: Suomalaiselta yleisurheilijalta älytön kellotus
- Suomesta huikea korkeushyppytulos – kautta aikojen kakkoseksi
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Nooralotta Neziri meni kuntosalille – tämä näky sai katseet kääntymään
- Saga Andersson teki tylyt oharit – tämä oli seiväsnaisen selitys
- Krista Pärmäkoski paljasti – näin ”yhteinen matka” tämän miehen kanssa alkoi
- Suomalaisheittäjältä hirmukaari – ylivoima oli aivan järjetöntä
- Lauri Vuorinen astui nyt esiin – hiihtotähti kertoi tilanteestaan
- Therese Johaug vaihtoi lajia – jälki oli rumaa
- Hiihtoässä otti vaatetta pois – naisen kesäkunto ällistyttää
- Suomen keihästähti romahti – raju tilitys: ”Pohjamudissa”
- Lotta Harala petettiin tylyllä tavalla – tämä lupaus osoittautui valheeksi
- Lotta Harala katosi kuvasta – nyt tuli päivitys, joka käänsi katseita: ”Hyvä luoja”