Annimari Korte on kilpaillut varsin ahkerasti tällä hallikaudella. Myös tulosta on tullut.

Korte kellotti sunnuntaina Helsingissä uuden ennätyksensä 60 metrin aidoissa. Hän paineli alkuerissä ajan 8,03, joka on myös EM-kisojen tulosraja. Finaalissa nainen aitoi 8,06.

– Ensimmäisessä juoksussa lähtö onnistui. Mutta kaksi ensimmäistä aitaväliä eivät olleet hyviä ja loppusileä oli tosi huono, Korte kommentoi SUL:n tiedotteella.

Terveysmurheet ovat vaivanneet Kortetta hallikaudella. Hän ei päässyt niistä eroon myöskään tällä viikolla.

– Olin vielä eilen sen verran flunssassa, etten olisi juossut, jos kisa olisi ollut silloin, Korte sanoi.

– Muutenkaan talven tulokset eivät ole olleet yhtään sellaisia, mitä olen treeneissä juossut. Heti ensimmäisen kilpailun jälkeen tuli vatsatauti, sitten toinen vatsatauti ja flunssa. Siksi en ole vielä päässyt näkemään treenien tuloksia.

Korte kertoi, että maanantaina ollaan isojen päätösten äärellä.

– Olen menossa maanantaina vatsataudin takia lääkäriin tähystykseen. Katsotaan sen jälkeen hallikauden jatkoa.

Video tästä.