Holmenkollenin kisa päättyi järkyttävään näkyyn – Ylen asiantuntijalta suoraa tekstiä

Holmenkollenin miesten 50 kilometrin (v) kisan tuloslista herätti paljon reaktioita. Peräti kymmenen parasta sijoitusta meni Norjaan.
Kisan voitti Simen Hegstad Krüger. Mukana ei ollut kaikkia maailman parhaita mieshiihtäjiä.
Yle Urheilun hiihtoasiantuntija Ville Nousiainen muistutti kuitenkin karusta faktasta suorassa lähetyksessä. Hänen mielestään kärkeä olisi pystynyt haastamaan vain yksi poissaolijoista.
– Jos rehellisiä ollaan, tämän hetken hiihtäjistä näen vain William Poromaan sellaisena, joka pystyisi haastamaan. Se voi olla silti norjalaisten kärkinelikko, vaikka Poromaa olisi huipputikissä, väitti Nousiainen Ylellä.
Pitkän linjan hiihtomies Reijo Jylhä teki myös selväksi Iltalehdessä, että joitakin maailman parhaita puuttui Oslosta. Hän muistutti kuitenkin, että ei lauantain näytös ollut mitenkään täysin poikkeuksellinen.
– Kymmenen joukkoon olisi tullut heistä muutama. Ei tämä ollut siinä mielessä poikkeuksellista, on tällä kaudella aiemminkin nähty kisoja, joissa on kahdeksan (norjalaista) hiihtäjää kymmenen joukossa, sanoi Jylhä Iltalehdelle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Pituushyppääjä keimaili uudessa kisa-asussaan – fanit villiintyivät: ”Täydellinen nainen”
- Suosikkitoimittaja Maria säväytti rantakuvillaan – ”Tämä on jo liikaa”
- Annimari Kortteelle raskas pettymys – Reetta Hurskeelta suora kommentti IS:lle
- Nooralotta Neziri veti johtopäätöksensä – päätyi rajuun ratkaisuun
- Maria Huntington kohtasi karun todellisuuden: ”Realiteetit tuli tänään vastaan”
- Se loppui siihen – suomalainen keihästähti koki kovan kohtalon
- Nyt jysähti Euroopan kauden kärkiheitto – suomalainen keihäsässä elämänsä kunnossa
- Reetta Hurske tykitti SE-ajan – kisan jälkeen hurja paljastus
- Tuomio tuli: Robert Helenius tutkitutti päänsä
- Mari Eder kertoi Kaisa Mäkäräiselle suunnitelmistaan – todellisuus oli lopulta jotain aivan muuta
- Tuomio tuli: Robert Helenius tutkitutti päänsä
- Nooralotta Neziri lateli IL:lle suoraa tekstiä
- Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
- Toni Nieminen paljasti ison uutisen – ”Hetkeen en ole ollut näin innoissani”
- Reetta Hurske tykitti SE-ajan – kisan jälkeen hurja paljastus
- Nooralotta Neziri veti johtopäätöksensä – päätyi rajuun ratkaisuun
- Suomalainen naisyleisurheilija esitteli uuden lookinsa – sitten tärähti suora kommentti
- Nyt jysähti Euroopan kauden kärkiheitto – suomalainen keihäsässä elämänsä kunnossa
- Mitä oikein tapahtui? IS:lle brutaalin rehellistä tekstiä Oliver Helanderista
- Mari Eder kertoi Kaisa Mäkäräiselle suunnitelmistaan – todellisuus oli lopulta jotain aivan muuta