Jasmi Joensuu on ollut viime vuosina Suomen joukkueen vakiokasvoja kansainvälisissä kisoissa. Kaikki olisi kuitenkin voinut mennä toisin.

Joensuu päätti nuorena lähteä opiskelemaan Denverin yliopistoon. Hän opiskeli siellä kandidaatin tutkinnon rahoituksesta ja markkinoinnista.

Nyt 26-vuotias Joensuu myönsi hiljattain Iltalehdelle, että hänelle olisivat auenneet ovet erilaiselle uralle.

– Sain vuonna 2019 Yhdysvalloissa työtarjouksia markkinoinnista ja rahoitusalalta. Se oli iso mietinnän paikka, paljasti Joensuu Iltalehdelle.

Joensuu tuli kuitenkin takaisin koti-Suomeen. Hän nousi nopeasti lähelle maajoukkueen kärkikaartia.

Hiihtoässä teki ratkaisunsa, kun hän huomasi kykyjensä riittävän ja pystyvänsä myös urheilemaan taloudellisesti kestävällä tavalla.

– Tajusin, että minulla on hiihdon saralla vielä paljon annettavaa. Jäljellä on elämää tehdä muita töitä, mutta mahdollisuus hiihtämiseen piti käyttää heti. Jatkaminen oli lopulta helppo päätös, avasi Joensuu Iltalehdelle.

Drammenin maailmancupin alla sairastunut Joensuu ei ole mukana Falunin maailmancupin kisoissa.

Tästä Iltalehden juttu.