Pakko se on hyväksyä – IL:ssä brutaalia tekstiä Krista Pärmäkoskesta

Krista Pärmäkoski ilmoitti viime kauden päätteeksi jatkavansa hiihtouraansa. Hän teki selväksi tavoittelevansa ensimmäistä aikuisten arvokisakultaa.
Planicassa Pärmäkoskesta ei ollut kultataistoon – eikä edes lähelle sitä. Paras henkilökohtaisten kisojen onnistuminen tuli yhdistelmämatkalla, jossa nainen oli kuudes. MM-kisat päätyivät 15. sijaan 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisassa.
Pärmäkoski kertoi tuon matkan jälkeen Ylen haastattelussa, että hän ei ole varma uransa jatkosta. Alun perin naisen oli tarkoitus päättää uransa tähän sesonkiin – nyt hän ollut varma asiasta.
Iltalehti listasi kisojen päätteeksi Planican joukkueen suurimpia onnistujia ja pettymyksiä. Pärmäkoski kuului jälkimmäiseen joukkoon.
Tavoite oli arvokisamitali, todellisuus oli uran huonoimmat MM-kisat.
– Uran heikoimmat MM-kisat, kun debyytti Liberecissä 2009 jätetään huomioimatta. Vauhti katosi kummallisella tavalla tammikuun alussa Tour de Skillä iskeneen vatsataudin jälkeen. Onko ura ohi? arvioitiin Iltalehdessä.
Pärmäkoski kertoi maanantaina saaneensa koronavirustartunnan. Hän on sen vuoksi sivussa tulevista maailmancupin kisoista.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Neljä naismallia piiritti maailman vahvimman miehen – roisi yksityiskohta riehaannutti fanit
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Jasmi Joensuulla rankka päivä – ”Jotta todellisuus ei unohdu”
- Maria Huntington näki videon itsestään – karu totuus valkeni saman tien
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen
- Ella Junnila avautui – SE-nainen päätyi rajuun ratkaisuun
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan