Suomen hiihtotähti koki karun kohtalon – täräytti nyt Ylelle rajun syytöksen

Planicassa järjestetyt hiihdon MM-kisat eivät olleet suurta suomalaisjuhlaa. Arsi Ruuskaselle ne olivat kuitenkin poikkeuksellisen karu koettelemus.
Aikuisten arvokisoissa debytoinut Ruuskanen edusti Suomea yhdistelmäkisassa. Se loppui kuitenkin lyhyeen.
Miehen urakka päättyi ikävällä tavalla. Ruuskanen kaatui rajusti ja ajautui päin mainosaitaa. Hän on nyt puhunut tapauksesta Ylelle.
– Heti ajattelin, että pystyn vielä nousemaan letkaan mukaan ja hiihtämään maaliin. Kun makasin ja yritin nousta, tajusin nopeasti, että ladulle ei mennä takaisin. Jalalla ei voinut tehdä mitään. Kyllä se säikäytti, Ruuskanen avautui nyt Ylelle.
Murtumaa Ruuskasen jalasta ei lopulta löytynyt. Kyse on pehmytkudos/lihasvaurio. Miehen kausi oli kuitenkin siinä.
Kisan jälkeen puhuttivat mainosaidan paikat. Ruuskanen teki selväksi, että se oli laitettu väärään paikkaan.
– Se mainosaita oli väärässä paikassa, ja siellä oli ladun vieressä kiviä sen lisäksi. Jos oli vähän kurvista ulkona, siihen mainosaitaan törmäsi. Se oli järjestäjiltä aika iso virhearvio, Ruuskanen avautui Ylelle.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalainen naisyleisurheilija esitteli uuden lookinsa – sitten tärähti suora kommentti
- Annimari Korte meni verkkopankkiin – siellä odotti karu yllätys
- Synkkä uutinen Suomen hiihdosta vahvistui
- Toni Nieminen paljasti ison uutisen – ”Hetkeen en ole ollut näin innoissani”
- Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
- Tekemätön paikka: Synkkä paljastus Makwan Amirkhanista
- Suomalaiset yleisurheilutähdet joutuivat ”karmeaan” paikkaan ulkomailla
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Suomalainen keihäsässä avasi kauden hirmukaarella – ei voinut itsekään käsittää SK:ssa
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi