Venäjän hiihtotähti avautui kohtalostaan – lausui hyytävän viestin kansainväliselle hiihtoliitolle FIS:lle

Kansainvälisen olympiakomitean KOK:n hallitus on linjannut venäläisten ja valkovenäläisten paluusta kansainväliseen urheiluun. Myös Venäjän hiihtotähdet ovat kommentoineet aihetta.
Vastuuta siirrettiin entistä vahvemmin lajiliittojen suuntaan. Joitakin ehtoja on toki edelleen pöydällä. Mukaan ei oteta sotaan tukevia urheilijoita tai Venäjän tai Valko-Venäjän puolustusvoimissa tai turvallisuusviranomaisina toimivia. Maatunnukset, kuten liput ja kansallislaulut, on myös kielletty näiden maiden osalta.
Hiihdon olympiavoittaja Veronika Stepanova on tehnyt harvinaisen selväksi, että hän ei voi hyväksyä KOK:n päätöstä.
– KOK:n ehdot ovat nöyryyttävät ja tyhmät. Täysi kielto joukkuekisoissa. Mikä sen tarkoitus on? hämmästeli Stepanova.
Stepanova toisti sen, mikä on kuultu riittävän monta kertaa tänä vuonna: Hän tukee ylpeänä presidentti Vladimir Putinia.
– Ei tämä tule toimimaan käytännössä. Kuka FIS:ssä (kansainvälinen hiihtoliitto) tekee päätöksen siitä, kuka pääsee mukaan ja minkälaisilla ehdoilla? Rajat ovat hämärät. Kilpailukielto, jos tukee maansa presidenttiä? Kyllä, olen ylpeä siitä, paalutti Stepanova Match TV:llä.
– Kuten sanoin aiemmin. KOK:n ratkaisu ei ehdottomasti tyydytä toista osapuolta. Olin väärässä. Kumpikaan ei ole tyytyväinen. Me ja vihaajamme. KOK:n päättäjät ovat ajaneet itsensä umpikujaan, josta heillä on vuosia aikaa päästä pois.
– Uraani on edessä useita vuosia. Olen varma, että kilpailen vielä kansainvälisesti, avautui Stepanova.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Riitta-Liisa Roponen julkaisi yhteiskuvan tyttärensä kanssa – fanien riemu repesi
- Suomalaisen yleisurheilutähden rantakuva aiheutti p*skamyrskyn – SE-nainen antoi nyt palaa IS:ssä
- Norjan hiihtotähdeltä järkyttävä paljastus tilanteestaan
- IL:lle rajua vihjailua – nyt lyötiin pöytään Krista Pärmäkosken nimi
- Viivi Lehikoinen lausui pari valittua – hiihtäjärakkaan reaktio kertoo kaiken
- Synkkää luettavaa – SK: Nooralotta Neziri hyväksyi ikävän totuuden
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi
- Oliver Helander pettyi, karu totuus keihäänheiton supertähdestä selviämässä
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Urheilutähti katosi kuukausia sitten jäljettömiin – hyytävä totuus on nyt valkenemassa
- Naisurheilijan auringonottovideo sai fanit sekaisin – ”Miten tämä on laillista?”
- Tylyä tekstiä – IL: Wilma Murron käytös kuohuttaa
- Sara Lappalainen teki muodonmuutoksen – uusi look tiputti leukoja lattiaan: ”Vau”
- Nyrkkeilyn maailmanmestari kokeili vapaaottelua – leikki päättyi hirvittävällä tavalla alta aikayksikön
- Kristiina Mäkelän kesäkuva ällistytti – ”Kuin supermalli”
- Mikä on totuus? Suomalainen hiihtoässä täräytti IL:ssä rajua vihjailua Iivo Niskasesta
- Somessa reviteltiin paljastuksella Kalle Palanderin alapään asioista – näin maailmanmestari kuittasi
- Se oli menoa – hiihtotähti Ristomatti Hakolan oven takana odotti karu yllätys
- Käsittämätön ennätysparannus – keihäänheiton SE-tulos murskaksi