Virpi Sarasvuo huolestui – täräytti Viaplaylla suoran kysymyksen Kerttu Niskasesta

Suomen naisten hiihdon MM-kisat päättyivät pettymykseen. Ruotsin Ebba Andersson dominoi 30 kilometrin perinteisen hiihtotavan kisan voittoon. Mitalia tavoitellut Kerttu Niskanen taipui kuudenneksi.
Niskasen hiipuminen puhutti myös Viaplayn studiossa. Hiihtolegenda Virpi Sarasvuo esitti nopeasti oman arvionsa.
– Olisi kiva tietää, että oliko kyse Kertun kohdalla siitä, mitä Juho (valmentaja, Mikkonen) tuolta sanoi, että oli väsymystä. Mutta kyllä Kertun hiihdosta alkoi näkyä aika huolestuttavan aikaisin sellainen tietynlainen kiemurtelu, jollaista Kertulta nähdään, jos suksi ei täysin pidä tai alkaa olla väsymystä.
– Kumpi alkoi ensin? Suksi ei ollut ihan niin varma pidollisesti kuin Kerttu olisi tarvinnut käyttääkseen vahvuuttaan vai oliko kyse siitä, että tuli väsymys, pohti Sarasvuo.
Niskaselta saatiin vastaus aiheeseen Ylen haastattelussa. Nainen myönsi, että toinen pari ei pelittänyt toivotulla tavalla.
– Ensimmäinen suksipari oli ihan hyvä. Toinen ei ollut niin liukas, mitä olisi vaadittu. Loivat vuorohiihtopätkät pitivät olla minulle iskun paikat. Sinne oli vaikeaa ja alaspäin oli kanssa. Huipputulokseen vaatii, että kaikki natsaa. Olisi vaadittu samanlaista paria kuin ensimmäinen, Niskanen sanoi Ylelle.
Sarasvuo tarkkaili myös Krista Pärmäkosken menoa. Tämä oli 15:s, ja Sarasvuon mukaan kuvat eivät jättäneet mitään epäselväksi.
– Kristalla selvä kalusto-ongelma. Hiihtäminen ei näyttänyt missään vaiheessa edes kakkossuksella, johon hän vaihtoi, kovin rennolta. Aika lyhytliukuista vuorohiihtoa joutui hiihtämään. Hän hiihti toki yhdistelmämonolla, jossa on jäykempi se nilkkatuki. Selvästi näytti, että Kristalla ei ollut ainakaan kalustosta apua tähän suorittamiseen, näki Sarasvuo.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- UFC:tä brutaalimpaan lajiin? Conor McGregor juonii shokkiratkaisua
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Annimari Korte pamautti kovan väitteen Saga Vannisesta
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- SE-nainen romahti – nyt tärähti hirmukaari
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Suomalaistähdeltä järkyttävä paljastus – Mari Ederin sanat kertovat kaiken
- Kristiina Mäkelälle raju pettymys – sitten tuli melkoinen käänne
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Hiljaiseksi vetää – Kaisa Mäkäräiseltä älytön temppu
- Ikävä huhu Antero Mertarannasta leviää – näin mies kommentoi IS:lle
- Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi
- Välit paloivat ja Kalle Palander lähti lätkimään pestistään – selviääkö nyt koko totuus?
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Suomalaishyppääjältä upea ennätysparannus – kisan jälkeinen kuva loksautti leukoja: ”Olet uskomaton”
- Upea pari – suomalainen urheilutähti ja NHL-kiekkoilija kertoivat ilouutisia
- Suomalaistähdeltä järkyttävä paljastus – Mari Ederin sanat kertovat kaiken
- Tästäkö nyt on kyse? – IL:lle karua vihjailua Robert Heleniuksesta