Norjan hiihtopomojen shokkiratkaisu kuohuttaa – käynnistyykö Suomessakin p*skamyrsky?
Norjan hiihtomaajoukkueet julkaistiin alkuviikosta. Huomiota kiinnitti se, että sekä naisten että miesten joukkueisiin valittiin kymmenen urheilijaa. Vielä viime kaudella maajoukkueessa oli 13 miestä ja 11 naista.
Asia on kuohuttanut. Norjan mieshiihtäjät olivat nimittäin viime kaudella merkittävästi maan naisia parempia kansainvälisissä kisoissa.
Uransa lopettanut naishiihtäjä Ragnhild Haga ei voinut ymmärtää päätöstä.
– Huippu-urheilussa tuloksilla on merkitystä. Maajoukkueiden pitää peilata talven aikana nähtyjä tuloksia, sanoi Haga Norjan TV 2:lle.
Haga odotti, että naisten joukkueessa oli kahdeksan hiihtäjää ja miehissä 12.
– Kannatan tasa-arvoa, mutta en tässä asiassa. Tuloksilla pitäisi olla merkitystä enemmän kuin sukupuolella. Kaikilla maajoukkuehiihtäjillä on suuri motivaatio vuoden 2025 MM-kisoihin, mutta jos miesten tulokset ovat parempia, kun maajoukkueissa on esimerkiksi 12 miestä ja kahdeksan naista, pitäisi asiassa olla liikkumavaraa, näki Haga.
Norjan hiihtopomo Espen Bjervig kommentoi myös asiaa TV 2:lle. Hänen näkemyksensä oli selvä.
– Kaikki muu (kuin sama määrää naisia ja miehiä) olisi ollut väärin. Sukupuolten välillä pitää olla tasa-arvo vuonna 2023, linjasi Bjervig.
Miesten maajoukkuehiihtäjä Pål Golberg oli täysin eri linjoilla.
– On poliittisesti päätetty, että täytyy olla sama määrä naisia ja miehiä. Olen eri mieltä tämän poliittisen päätöksen kanssa, avautui mies TV 2:lle.
Suomessa ei ole tehty vastaavia päätöksiä. A-maajoukkueessa oli kaudella 2022–2023 seitsemän naista ja 13 miestä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nooralotta Neziri teki paluun kynnyksellä kovan paljastuksen – ”Ällistyttävän kovia”
- IL: Jarkko Nieminen paljasti suuren houkutuksen – ”Pyyntöjä on tullut”
- Amanda Kotaja tykitti hurjan Suomen ennätyksen – maailmanennätysnainen jäi taakse
- Kristiina Halonen jäi kauas ennätysvauhdista – taustalla pitkä ongelmakierre
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Autourheilun supertähti on poissa – fanit ympäri maailmaa järkyttyivät
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Carlos Alcarazin karu uutinen järkyttää – Wimbledon kokee valtavan menetyksen
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- 19-vuotias huippulupaus potkittiin maajoukkueesta tv-ohjelman vuoksi
- Ilkka Herola kuittasi muhkeat bonukset olympiamenestyksestä
- Emma Tainio paljasti hurjan leirireissun – hätänumeroon soitettiin Portugalissa
- Ruotsin tähtilupaus keskeytti kautensa – taustalta paljastui vakava syömishäiriö
- Ruotsin hiihtotähti teki kohusiirron Norjaan – paljasti suoraan syynsä
- Jasmi Joensuu teki kovan tilin – näin paljon hiihtotähti nosti rahaa
- Saara Keskitalo räjäytti heti kauden avauksessa – hurja aika Italiassa
- Elina Lampela avasi vaikean jaksonsa – suora tunnustus vauhdistaan
- Näin katsot yleisurheilun Timanttiliigaa ilmaiseksi
- Alppihiihdon salarakkaus paljastui – Lindsey Vonn yhdistettiin samaan mieheen