Oho: Tero Pitkämäki latasi kovaa tekstiä IS:lle

Oliver Helander riemastutti viime kesänä suomalaista keihäskansaa, kun hän heitti peräti 89,83 metrin kaaren Paavon Nurmen kisoissa. Tero Pitkämäen valmennukseen kauden 2021 jälkeen siirtynyt Helander näytti siis upeita merkkejä kehityksestään.
Sitten astuivat esiin valitettavan tutut ongelmat: loukkaantumiset. Kalevan kisoissa tullut selkävaiva pilasi loppukauden ja esimerkiksi EM-kisat jäivät väliin.
Nyt Helander treenaa tiukasti uuteen arvokisakesään valmistautuen. Elokuussa kilpaillaan nimittäin MM-mitaleista Budapestissa.
Pitkämäki on erittäin luottavainen. Helander ei ole urallaan päässyt toistaiseksi lähelle aikuisten arvokisamitaleja. Nyt tavoite on kuitenkin kova.
– Yritämme nyt nostaa Oliverin perustasoa, jotta hän voisi taistella arvokisoissa aina mitalista, Pitkämäki linjasi Ilta-Sanomien haastattelussa.
– Talven harjoitukset ovat näyttäneet, että tasoa on pystytty nostamaan ja olen varma, että se näkyy kesällä, Pitkämäki jatkoi IS:lle.
Helander itse myönsi Ilta-Sanomille, että tulevana kesänä on tarkoitus liittyä 90 metrin kerhoon.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Frida Karlsson poseerasi hiihtomiehen kanssa – fanit villiintyivät
- Täysi vastaantulija – Suomen keihässensaatio romahti: ”Pettynyt olen”
- Kerttu Niskaselta ja Juho-mieheltä ilouutisia – ”Tätä päivää on odotettu”
- Suomen ennätys uusiksi – nyt jysähti oikein kunnon kaari
- Valtteri Bottaksen Tiffany-rakas antoi palaa – purki pettymystään
- Mahtikaaret voi unohtaa – Krista Tervolta karu päivitys
- Nyt alkoi tapahtua: Suvi Koskiselta mahtava kaari erikoisessa kisassa
- Wilma Murron kilpasisko katosi kuvasta – nyt saatiin karu tieto
- Yle: Entinen valmennettava ällistyi Tero Pitkämäen tempusta
- Suomen hiihtotähti tekee älytöntä tiliä – näin suurista rahoista on kyse
- IL:ssä ikävä uutinen Jari Isometsästä – näin isoista rahoista on nyt kyse
- Krista Pärmäkoski sai ikävän yllätyksen – ”Mulla on iso ongelma”