Suomalaisjuoksija esitteli uutta kisa-asuaan – nainen pyöritteli takamustaan villissä tanssissa: ”Henkeäsalpaavaa”

Suomalaisjuoksija Katriina Wright odottaa ilmeisen innolla uuden yleisurheilukauden alkua.
Wright on tällä hetkellä opiskelijaurheilija. Hänen opinahjonsa on Oregonin yliopisto.
Nainen on riemuinnut Instagramissa uuden kauden alusta esittelemällä kisa-asuaan. Hän tanssi videolla villisti musiikin tahtiin.
– Niin kaunis, hehkutti eräs ihailija.
– Henkeäsalpaavaa. Se ei kyllä ole riittävä sana kuvaamaan sinua. Olet jotain enemmän, ällisteli toinen.
Wright edusti viime vuonna ensimmäistä kertaa Suomea. Hän oli mukana nuorten MM-kisoissa Kolumbiassa.
Wright ylsi Kolumbiassa järjestetyissä kisoissa 400 metrin välieriin. Hän oli myös osa Suomen pitkän viestin joukkuetta, joka sijoittui neljänneksi.
Wrightia spekuloitiin myös Suomen aikuisten EM-kisajoukkueeseen Müncheniin. Naista ei lopulta kisoissa nähty.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- IL:lle täräytettiin rajua tekstiä Kristiina Mäkelästä
- Nooralotta Neziri esitteli jotain uutta julkaisullaan – fanit ällistelivät: ”No huh huh”
- Naisurheilijan rohkeat kuvat suututtivat – teki saman tien yhden asian selväksi näille ”faneille”
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut