Oho, melkoista tekstiä – Jelena Välbe heräämässä Venäjän todellisuuteen

Venäjän hiihdon tulevaisuus on edelleen auki isosti. Hiihtoliiton puheenjohtajan Jelena Välben linjaukset eivät ainakaan helpota tilannetta.
Välbe on tehnyt jyrkkiä linjauksia. On epätodennäköistä, että vahvaa johtajaa uskalletaan haastaa.
Kansainvälinen olympiakomitea KOK on avannut ovea venäläisille urheilijoille. On arveltu, että myös hiihtäjät voisivat jossain vaiheessa tehdä paluun, jos he suostuisivat kilpailemaan neutraalin lipun alla ja mahdollisesti sanoutumaan irti Venäjän sotatoimista.
Välben linjaus on kuitenkin harvinaisen selvä. Hän kertoi siitä nyt Sport24:lle.
– Meidän pitää yrittää palata olympialaisiin, mutta emme voi mennä ilman lippua ja kansallislaulua. Se on iso ehtomme osallistumiselle. Kukaan ei lähde neutraalilla statuksella, paalutti nainen.
Välbe on aiemmin sanonut, että neutraaliuteen suostuvat urheilijat ovat ”maanpettureita”.
Venäjällä on myös pohdittu myös mahdollisia vaihtoehtoisia kisoja. Ne voitaisiin järjestää Venäjälle ”ystävällisten maiden” hiihtäjiä vastaan. Välbe tyrmäsi nuo spekulaatiot.
– Mitkä ystävällisistä maista ovat kiinnostuneita talvilajeista? Kenelle voimme tarjota talvilajeja? Emme voi hiihtää kilpaa afrikkalaisten kanssa. Emme voi järjestää vaihtoehtoisia kilpailuita, näki hiihtopomo.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Ylelle paljastettiin musertava tieto: Suomen hiihtoässä loukkaantui
- Nyt pamahti Suomen hiihdon kannalta merkittävä uutinen – tämän miehen harteilla on paljon
- Loman paikka – seiväshyppääjä Elina Lampela julkaisi häikäiseviä rantakuvia
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Pitikö tämäkin kertoa? – Ristomatti Hakolalta härski väite Perttu Hyvärisestä
- Mike Tyson hyppäsi kehään nykyisen raskaansarjan jätin kanssa – seuraukset järkyttivät
- Voi nyt sentään – Ylelle karu paljastus Robert Heleniuksen tilanteesta
- Suomalaisässältä huikea kaari – maailmalla ällisteltiin
- Krista Pärmäkoski säteili Atlantin toisella puolella – muodonmuutos loksautti leukoja
- Ronnie O’Sullivanilta poikkeuksellinen ulostulo – järkyttävää luettavaa
- Nythän jysähti – suomalaisheittäjältä historiallinen ennätyskaari
- Lotta Harala julkaisi uima-allaskuvan – jakoi pysäyttävän viestin
- Wilma Murto julkaisi upean kuvan – seivästähti täräytti harvinaisen selvän viestin
- Mitä Conor McGregorille on tapahtunut? – Joe Rogan sanoi ääneen synkän totuuden