Petter Northug puhui suunsa puhtaaksi Johannes Kläbon tilanteesta

Johannes Kläbon päätös jättää Norjan hiihtomaajoukkue on herättänyt paljon tunteita ja ajatuksia Norjassa. Kläbo avasi hiljattain enemmän omaa näkökulmaansa Norjan TV 2:n haastattelussa.
– Ei tämä tapahtunut yhtäkkiä. Tämä on ollut prosessi, joka tuli nyt päätökseen. Oli aika parannukselle. Kuten sanoin, olin sitä mieltä, että joukkuekavereita ei kohdeltu reilusti. Siinä vaiheessa ratkaisusta tuli helppo, avautui Kläbo.
– Loppujen lopuksi kyse on siitä, kuinka ihmisiä kohdellaan. On kohdeltava ihmisiä kunnolla, vaikka onkin taloudellisesti tiukkaa. Sitten on kyse myös kommunikaatiosta, selvitti Kläbo.
Petter Northug muistetaan myös miehenä, joka jätti aikanaan Norjan maajoukkueen. Nykyään hiihtoasiantuntijana tunnettu Northug varoittaakin nyt Kläboa tulevasta.
– Lähikuukausina hän tulee olemaan melkoisessa pyörityksessä. Hän palaa marraskuussa tekemään urheilijasopimuksen. Vaikka hän onkin jättänyt nyt maajoukkueen, on tehtävä paljon, ennen kuin hän voi edustaa maajoukkuetta maailmancupissa marraskuussa, näki Northug NRK:lla.
Maajoukkueesta lähteminen tarkoittaa luonnollisesti, että Kläbo ei saa käyttää kaikkia maajoukkueen resursseja, kuten lääkintä- tai voitelutiimiä. Etenkin jälkimmäinen voi maksaa miehelle.
Maajoukkueesta sivuun muutama vuosi sitten joutunut Didrik Tönseth kommentoi VG:lle, että voitelutiimin merkitys oli iso tekijä, kun hän hyväksyi paluun maajoukkueeseen. Myös Northug on korostanut viime aikoina, että huoltojoukkueen puuttuminen voi aiheuttaa ongelmia Kläbolle.
Northug on toki myös muistuttanut, että Kläbon leiri on erittäin ammattimainen. Kaikki pienetkin tekijät on varmasti huomiotu.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- IL:lle täräytettiin rajua tekstiä Kristiina Mäkelästä
- Nooralotta Neziri esitteli jotain uutta julkaisullaan – fanit ällistelivät: ”No huh huh”
- Naisurheilijan rohkeat kuvat suututtivat – teki saman tien yhden asian selväksi näille ”faneille”
- Sellaista menoa baarissa – Monacosta lävähti melkoinen väite Mika Häkkisestä
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Nooralotta Neziri esitteli jotain uutta julkaisullaan – fanit ällistelivät: ”No huh huh”
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Suomalaisjuoksijan sensuellit mallikuvat ällistyttävät – ”Niin upea nainen”
- Annimari Korte pamautti kovan väitteen Saga Vannisesta
- Iivo Niskaselle kävi köpelösti – IL:lle vahvistettiin tapahtunut
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Ella Junnilaa odotti ikävä yllätys kisapaikalla – Reetta Hurskeen reaktio ei jätä mitään epäselväksi
- Naisurheilijan rohkeat kuvat suututtivat – teki saman tien yhden asian selväksi näille ”faneille”