Saga Vanninen on Suomen yleisurheilun yksi kuumista nimistä. 20-vuotias maailmanluokan lahjakkuus vastasi viikonloppuna huutoon, kun hän teki seitsenottelussa huikeat pisteet 6 391.

Vanninen oli lähellä aikuisten Suomen ennätystä. Se (6 404) pysyy kuitenkin edelleen Satu Ruotsalaisen nimissä.

Vanninen herätti viime kauden jälkeen keskustelua, kun hän päätti yllättäen vaihtaa valmentajaa. Kauan häntä luotsannut Matti Liimatainen vaihtui Jesse Jokiseen.

Temppu kuohutti yleisurheilupiireissä. Vanninen on nyt kommentoinut ratkaisuaan Ilta-Sanomille.

– Ajattelin silloin syksyllä, että siinä kohtaa oli oikea aika vaihtaa valmentajaa. Kaipasin vähän vaihtelua, Vanninen sanoi Ilta-Sanomille.

Vanninen kertoi myös valmennukseen tulleista muutoksista. Tulosta on tullut.

– Juoksuun on panostettu selkeästi enemmän. Olemme tehneet määrällisesti enemmän, ja ihan juoksutekniikkaakin on jumpattu. Nopeusominaisuudetkin ovat menneet eteenpäin. Aika monipuolisesti on painotettu juoksua, kommentoi Vanninen IS:lle.

Tästä Ilta-Sanomien juttu.