Suomalaisjuoksijalta uskomaton ennätysparannus – ällistyi itsekin

Camilla Richardsson on tehnyt uuden Suomen ennätyksen. Nainen kellotti ajan 31.12,78 naisten 10 000 metrillä Lontoossa.
Entinen SE 31.40,42 oli Annemari Kiekaran (os. Sandell) nimissä Atlantan olympiakisoista vuodelta 1996.
Suomen ennätys parani siis yli 27 sekunnilla. Omaa ennätystään Richardsson paransi yli minuutilla.
– Näin jälkikäteen voin sanoa, että minulla oli aika korkeat odotukset. Vähän mietin valmentajani Jukka Keskisalon kanssa, että lähden yrittämään Suomen ennätystä, mutta en arvannut, että se menee näin reilusti rikki. Sellainen 31.30 oli realistinen tavoite, Richardsson sanoi SUL:n tiedotteella.
– Mutta oli kyllä täydellinen kisa. Vauhti oli erittäin tasainen koko ajan.
– Täytyy myöntää, että iski pieni paniikki, kun 5000 metrin väliaika oli 15.37, eli suunnilleen sama aika, jonka juoksin viime kauden ensimmäisessä 5000 metrin kilpailussani, Richardsson sanoi.
– Ensimmäiset 8 kilometriä menivät oikeastaan aika rennosti, mutta viimeisellä kahdella kilometrillä alkoi tuntua, että nyt on juostu aika kovaa. Koska SE:n alitukseen oli siinä vaiheessa reilusti aikaa, yritin vain pitää vauhdin tasaisena loppuun asti.
Raitanen ennätyskunnossa
Topi Raitanen juoksi uuden ennätyksensä 1 500 metrillä 3.38,47 Saksan Karlsruhessa.
– Oli hyvä aloittaa kausi ennätyksellä. Avauskisa on aina sellainen, ettei tiedä kuinka juoksu sujuu, vaikka treenit ovat menneet hyvin, Raitanen kertaili SUL:n tiedotteella.
– Yllättävän helpolta tuntui tuo alkumatka. Olin passiivinen, kun jänikseltä oli tilattu niin kovaa vauhtia. Ajattelin olla hännillä ja kiristää tahtia viimeisellä kierroksella.
– Sitten kärjen vauhti vähän tippui, ja lopussa sain juosta toista ja kolmatta rataa, että pääsin jengistä ohi. Olin vähän liian takana siinä vaiheessa, mutta on aina hyvä juosta ennätys.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Neljä naismallia piiritti maailman vahvimman miehen – roisi yksityiskohta riehaannutti fanit
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan
- Jasmi Joensuulla rankka päivä – ”Jotta todellisuus ei unohdu”
- Maria Huntington näki videon itsestään – karu totuus valkeni saman tien
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- HS esitti Tuomas Sammelvuolle suoran kysymyksen Venäjästä – vastaus oli melkoinen
- Ella Junnila avautui – SE-nainen päätyi rajuun ratkaisuun
- Lotta Haralan säteili upeassa päivityksessä – esitteli uuden puolen itsestään: ”Tätä on odotettu”
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Hirmuinen kiskaisu – Suomessa huikea keihäskaari
- Hiihtomaailman muskelinaisen kesäkunto ällistyttää – ”Kova kuin kivi”
- Nyt sai riittää – IL: Suomen hiihtotähti, 24, teki shokkiratkaisun
- Hetkonen – Annimari Kortteelta täysin posketon ennätysparannus
- Saga Vannisen tiputti uutispommin – kommentoi nyt IS:lle asiaa
- Lähes ilman rihman kiertämää – naismallien uusi urheiluliiga puhuttaa
- Nyt se varmistui: Reetta Hurske joutuu kovaan kyytiin
- Tässäkö maailman kovalyöntisin nyrkkeilijä? – ”Mike Tyson löi kuin vässykkä häneen verrattuna”
- Venäjän hiihtoässä avasi suunsa – tämä saanee Jelena Välben raivon partaalle
- Nyt paloivat päreet – Venäjältä hyytävä viesti Suomen suuntaan